Vinkkejä toimintakauden alkuun

Syyskauden alussa monet lippukunnat painivat tekijäpulan kanssa. Ryhmänjohtajien löytämiseksi kannattaa lippukunnissa kokeilla uudenlaisia ja luoviakin ratkaisuja.

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Syksy on taas saapunut ja kesäleirit sekä vaellukset on pidetty. Koulujen aloituksen myötä on saanut lukea somesta, kuinka monet lippukunnat aloittelevat syyskauden toimintaansa jälleen kerran.

Partion jäsenmäärälasku on puhuttanut taas kerran luottistapahtumissa pitkin kuluvaa vuotta ainakin Hämeen partiopiirin alueella. Voisiko yksi keino jäsenmäärälaskun pysäyttämiseksi olla monipuolisemmat partiotoiminnan toteutustavat? Kaikille ryhmänjihtajille ei välttämättä sovi tavanomainen viikkotoiminta syystä tai toisesta. Tällaisiin tilanteisiin voisi olla vaihtoehtona se, että ryhmät kokoontuvatkin viikonloppuina. Omassa kotilippukunnassa oli aikanaan seikkailijaryhmä, joka kokoontui leirialueellamme säännöllisen epäsäännöllisesti viikonloppuisin.

Varsin usein uusien ryhmien aloituksen esteenä on ryhmänjohtajien puute. Lippukunnan johtajistolta voisikin kysyä, onko kaikki mahdolliset partiotoimijat lippukunnassakäyty läpi? Voisivatko esimerkiksi jotkut samoajat toimia aikuisille apujohtajana esimerkiksi seikkailijajoukkueelle?

Nykyinen partio-ohjelma mahdollistaa uusia toimintatapoja: Voisiko tammikuu olla uusi elokuu? Yhtä hyvin tammikuussa voidaan täydentää toimintaryhmiä mainostamalla kevään aloitusta samaan tapaan kuin syksyllä alkavaa toimintakauden alkamista. Ja kannattaa muistaa, ettei esimerkiksi ryhmienjohtajien metsästyksessä kannata lannistuakaan. Tiedän, että joissakin tapauksissa on onnistuttu löytämään ratkaisu ryhmän pyörittämiseen joskus vasta juuri ennen lippukunnan aloitustapahtumaa.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

9 446 vastausta artikkeliin “Vinkkejä toimintakauden alkuun”

  1. Angelica

    wettbüro amberg

    My page :: wett tipps-Heute

  2. Meri

    sportwetten tipps profi

    my webpage … buchmacher in deutschland

  3. Vaughn

    free spins casino no deposit bonus canada, bet365 new zealandn roulette instructions and online admiral casino
    mk online (Muriel) 5
    dollar minimum deposit united states, or are gambling winnings earned income usa

  4. Vicky

    wettanbieter ohne lugas limit

    Take a look at my page :: Wetten pferderennen

  5. Tim

    wo am besten basketball wetten doppeltes ergebnis (https://basketball-Wetten.com)

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut