Vinkkejä toimintakauden alkuun

Syyskauden alussa monet lippukunnat painivat tekijäpulan kanssa. Ryhmänjohtajien löytämiseksi kannattaa lippukunnissa kokeilla uudenlaisia ja luoviakin ratkaisuja.

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Syksy on taas saapunut ja kesäleirit sekä vaellukset on pidetty. Koulujen aloituksen myötä on saanut lukea somesta, kuinka monet lippukunnat aloittelevat syyskauden toimintaansa jälleen kerran.

Partion jäsenmäärälasku on puhuttanut taas kerran luottistapahtumissa pitkin kuluvaa vuotta ainakin Hämeen partiopiirin alueella. Voisiko yksi keino jäsenmäärälaskun pysäyttämiseksi olla monipuolisemmat partiotoiminnan toteutustavat? Kaikille ryhmänjihtajille ei välttämättä sovi tavanomainen viikkotoiminta syystä tai toisesta. Tällaisiin tilanteisiin voisi olla vaihtoehtona se, että ryhmät kokoontuvatkin viikonloppuina. Omassa kotilippukunnassa oli aikanaan seikkailijaryhmä, joka kokoontui leirialueellamme säännöllisen epäsäännöllisesti viikonloppuisin.

Varsin usein uusien ryhmien aloituksen esteenä on ryhmänjohtajien puute. Lippukunnan johtajistolta voisikin kysyä, onko kaikki mahdolliset partiotoimijat lippukunnassakäyty läpi? Voisivatko esimerkiksi jotkut samoajat toimia aikuisille apujohtajana esimerkiksi seikkailijajoukkueelle?

Nykyinen partio-ohjelma mahdollistaa uusia toimintatapoja: Voisiko tammikuu olla uusi elokuu? Yhtä hyvin tammikuussa voidaan täydentää toimintaryhmiä mainostamalla kevään aloitusta samaan tapaan kuin syksyllä alkavaa toimintakauden alkamista. Ja kannattaa muistaa, ettei esimerkiksi ryhmienjohtajien metsästyksessä kannata lannistuakaan. Tiedän, että joissakin tapauksissa on onnistuttu löytämään ratkaisu ryhmän pyörittämiseen joskus vasta juuri ennen lippukunnan aloitustapahtumaa.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

9 452 vastausta artikkeliin “Vinkkejä toimintakauden alkuun”

  1. 1xbet_txsl

    1xbet t?rkiye giri? 1xbet t?rkiye giri? .

  2. Noreen

    Nội dung phân tích rất sắc sảo. Góp vui với 500
    anh em một chút, mách nhỏ cho cả nhà một bến đỗ an toàn tuyệt đối đó chính
    là 79KING. Để truy cập mượt mà và không lo bị chặn anh
    em cứ gõ thẳng 79kings.com để vào thẳng trang chủ.
    Vào trực tiếp qua 79kings.com để tận hưởng ngay kho game cá cược khổng lồ.
    Anh em nào muốn đổi gió cứ mạnh dạn vào 79kings.com mà chiến. Chúc anh em rực rỡ.

    Look at my web-site rút tiền 79king

  3. Adrienne

    wettbüro baden baden

    my web blog Sportwetten ohne oasis forum

  4. 1win_nver

    1win withdraw big win [url=https://www.1win5523.ru]1win withdraw big win[/url]

  5. 1xbet_tbEi

    1xbet giri? 2025 1xbet giri? 2025 .

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut