Vinkkejä toimintakauden alkuun

Syyskauden alussa monet lippukunnat painivat tekijäpulan kanssa. Ryhmänjohtajien löytämiseksi kannattaa lippukunnissa kokeilla uudenlaisia ja luoviakin ratkaisuja.

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Syksy on taas saapunut ja kesäleirit sekä vaellukset on pidetty. Koulujen aloituksen myötä on saanut lukea somesta, kuinka monet lippukunnat aloittelevat syyskauden toimintaansa jälleen kerran.

Partion jäsenmäärälasku on puhuttanut taas kerran luottistapahtumissa pitkin kuluvaa vuotta ainakin Hämeen partiopiirin alueella. Voisiko yksi keino jäsenmäärälaskun pysäyttämiseksi olla monipuolisemmat partiotoiminnan toteutustavat? Kaikille ryhmänjihtajille ei välttämättä sovi tavanomainen viikkotoiminta syystä tai toisesta. Tällaisiin tilanteisiin voisi olla vaihtoehtona se, että ryhmät kokoontuvatkin viikonloppuina. Omassa kotilippukunnassa oli aikanaan seikkailijaryhmä, joka kokoontui leirialueellamme säännöllisen epäsäännöllisesti viikonloppuisin.

Varsin usein uusien ryhmien aloituksen esteenä on ryhmänjohtajien puute. Lippukunnan johtajistolta voisikin kysyä, onko kaikki mahdolliset partiotoimijat lippukunnassakäyty läpi? Voisivatko esimerkiksi jotkut samoajat toimia aikuisille apujohtajana esimerkiksi seikkailijajoukkueelle?

Nykyinen partio-ohjelma mahdollistaa uusia toimintatapoja: Voisiko tammikuu olla uusi elokuu? Yhtä hyvin tammikuussa voidaan täydentää toimintaryhmiä mainostamalla kevään aloitusta samaan tapaan kuin syksyllä alkavaa toimintakauden alkamista. Ja kannattaa muistaa, ettei esimerkiksi ryhmienjohtajien metsästyksessä kannata lannistuakaan. Tiedän, että joissakin tapauksissa on onnistuttu löytämään ratkaisu ryhmän pyörittämiseen joskus vasta juuri ennen lippukunnan aloitustapahtumaa.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

9 586 vastausta artikkeliin “Vinkkejä toimintakauden alkuun”

  1. Chong

    En mi experiencia constantemente he pensado que increíble
    la manera en que ha evolucionado el ambiente de las apuestas en este tiempo, especialmente con la rapidez de las
    actuales interfaces. He notado el hecho de que lo que más nos
    interesa hoy en día va más allá de el catálogo de títulos, sino también la tranquilidad a la hora de mover nuestro dinero.

    Debido a esto, me parece que mirar bien aquel spinogambino casino retirar dinero resulta
    clave si necesitas pagos que funcionen sin líos y un soporte que realmente comprenda al usuario.
    Además, siento que interacción en directo
    con crupieres reales le aporta un aire de realismo que difícilmente se encuentra en las máquinas estándar.

    A todos los presentes qué les llama más la atención de las tendencias de este año?
    ¿Creéis que la inteligencia artificial en serio podría
    convertir el azar bastante más honestos para nosotros? Me encantaría leer vuestras opiniones y así hablar más sobre ello.

  2. Emilia

    australian online how do i get a marker at a
    casino [Iola] bonus codes 2021,
    forms of gambling in canada and canadian online pokies reviews, or registration bonus casino usa

  3. Klaus

    playjonny, regelmäßig auch als casino play jonny bekannt, wurde in den vergangenen Jahren als
    eine eine der herausragendsten Anbieter im Bereich der Online Casinos etabliert.
    Sie vereint moderne Technologie und einer einfachen Oberfläche, diejenige für für
    Anfänger und als auch Fortgeschrittene leicht navigierbar funktioniert.
    Besonders hervorzuheben zeigt sich das Angebot der
    Spieloptionen, die von traditionellen Slots bis zu Table Games und auch Live-Casino-Erlebnissen verfügbar sind.

    Diese große Bandbreite gestaltet playjonny als einer guten Wahl für
    Spieler, welche sowohl Unterhaltung und auch die Chance auf Gewinne
    suchen. Darüber hinaus setzt das Casino play jonny großen Wert auf
    Sicherheit und Sicherheit, so dass Spieler ihre persönlichen Daten Zahlungen problemlos verarbeiten können. Ein weiterer
    Vorteil von play jonny casino besteht das regelmäßige Update des Spieleangebots, wodurch Spieler ständig neue Optionen entdecken können.
    Neben der großen Bandbreite der Optionen besteht play jonny
    play jonny ebenfalls mit innovativen Funktionen, darunter Bonusprogrammen, Treueprämien und regelmäßigen Aktionen,
    diejenigen das Spielerlebnis attraktiver verbessern.
    Alles in allem zeigt sich, dass nämlich playjonny nicht
    lediglich ein gewöhnliches Online-Casino besteht, sondern vielmehr eine Plattform,
    diejenige zur Orientierung an den Bedürfnissen moderner Spieler angepasst ist während sowohl Spaß als auch Fairness garantiert.
    Die Verbindung aus Benutzerfreundlichkeit, Bandbreite sowie Schutz gestaltet play jonny
    casino zu einem wichtigen Spieler im Bereich Online-Glücksspiel.

  4. Nestor

    I do not even know How To Win Craps In Vegas I ended up here, but I thought this post was
    great. I do not know who you are but certainly you are going to a famous blogger if you are not
    already 😉 Cheers!

  5. Zakazat cveti_akPn

    букет цветов с доставкой по москве недорого https://zakazat-cveti-moskva.ru .

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut