Vinkkejä toimintakauden alkuun

Syyskauden alussa monet lippukunnat painivat tekijäpulan kanssa. Ryhmänjohtajien löytämiseksi kannattaa lippukunnissa kokeilla uudenlaisia ja luoviakin ratkaisuja.

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Syksy on taas saapunut ja kesäleirit sekä vaellukset on pidetty. Koulujen aloituksen myötä on saanut lukea somesta, kuinka monet lippukunnat aloittelevat syyskauden toimintaansa jälleen kerran.

Partion jäsenmäärälasku on puhuttanut taas kerran luottistapahtumissa pitkin kuluvaa vuotta ainakin Hämeen partiopiirin alueella. Voisiko yksi keino jäsenmäärälaskun pysäyttämiseksi olla monipuolisemmat partiotoiminnan toteutustavat? Kaikille ryhmänjihtajille ei välttämättä sovi tavanomainen viikkotoiminta syystä tai toisesta. Tällaisiin tilanteisiin voisi olla vaihtoehtona se, että ryhmät kokoontuvatkin viikonloppuina. Omassa kotilippukunnassa oli aikanaan seikkailijaryhmä, joka kokoontui leirialueellamme säännöllisen epäsäännöllisesti viikonloppuisin.

Varsin usein uusien ryhmien aloituksen esteenä on ryhmänjohtajien puute. Lippukunnan johtajistolta voisikin kysyä, onko kaikki mahdolliset partiotoimijat lippukunnassakäyty läpi? Voisivatko esimerkiksi jotkut samoajat toimia aikuisille apujohtajana esimerkiksi seikkailijajoukkueelle?

Nykyinen partio-ohjelma mahdollistaa uusia toimintatapoja: Voisiko tammikuu olla uusi elokuu? Yhtä hyvin tammikuussa voidaan täydentää toimintaryhmiä mainostamalla kevään aloitusta samaan tapaan kuin syksyllä alkavaa toimintakauden alkamista. Ja kannattaa muistaa, ettei esimerkiksi ryhmienjohtajien metsästyksessä kannata lannistuakaan. Tiedän, että joissakin tapauksissa on onnistuttu löytämään ratkaisu ryhmän pyörittämiseen joskus vasta juuri ennen lippukunnan aloitustapahtumaa.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

191 vastausta artikkeliin “Vinkkejä toimintakauden alkuun”

  1. CarlosKic

    Sykaaa casino официальный сайт бонус за регистрацию Sykaaa casino официальный сайт рабочее зеркало – ваш надежный способ доступа к казино в случае блокировки основного сайта.

  2. Merlenap

    Бездепозитный бонус Бездепозитные бонусы в казино: Что это такое? Бездепозитный бонус в казино – это денежная сумма или бесплатные вращения, которые казино предоставляет новым игрокам в качестве приветственного подарка. Главное преимущество этого бонуса заключается в том, что для его получения не требуется внесение депозита. Игрок может просто зарегистрироваться на сайте казино и получить бонус на свой счет.

  3. CarlosKic

    Сукааа казино Сукааа казино официальный сайт казино предлагает широкий выбор игр, включая слоты, рулетку и блэкджек.

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut