Syyskauden alussa monet lippukunnat painivat tekijäpulan kanssa. Ryhmänjohtajien löytämiseksi kannattaa lippukunnissa kokeilla uudenlaisia ja luoviakin ratkaisuja.
Antto Hautamäki
|
| Kuva: Alex Inkiläinen
Syksy on taas saapunut ja kesäleirit sekä vaellukset on pidetty. Koulujen aloituksen myötä on saanut lukea somesta, kuinka monet lippukunnat aloittelevat syyskauden toimintaansa jälleen kerran.
Partion jäsenmäärälasku on puhuttanut taas kerran luottistapahtumissa pitkin kuluvaa vuotta ainakin Hämeen partiopiirin alueella. Voisiko yksi keino jäsenmäärälaskun pysäyttämiseksi olla monipuolisemmat partiotoiminnan toteutustavat? Kaikille ryhmänjihtajille ei välttämättä sovi tavanomainen viikkotoiminta syystä tai toisesta. Tällaisiin tilanteisiin voisi olla vaihtoehtona se, että ryhmät kokoontuvatkin viikonloppuina. Omassa kotilippukunnassa oli aikanaan seikkailijaryhmä, joka kokoontui leirialueellamme säännöllisen epäsäännöllisesti viikonloppuisin.
Varsin usein uusien ryhmien aloituksen esteenä on ryhmänjohtajien puute. Lippukunnan johtajistolta voisikin kysyä, onko kaikki mahdolliset partiotoimijat lippukunnassakäyty läpi? Voisivatko esimerkiksi jotkut samoajat toimia aikuisille apujohtajana esimerkiksi seikkailijajoukkueelle?
Nykyinen partio-ohjelma mahdollistaa uusia toimintatapoja: Voisiko tammikuu olla uusi elokuu? Yhtä hyvin tammikuussa voidaan täydentää toimintaryhmiä mainostamalla kevään aloitusta samaan tapaan kuin syksyllä alkavaa toimintakauden alkamista. Ja kannattaa muistaa, ettei esimerkiksi ryhmienjohtajien metsästyksessä kannata lannistuakaan. Tiedän, että joissakin tapauksissa on onnistuttu löytämään ratkaisu ryhmän pyörittämiseen joskus vasta juuri ennen lippukunnan aloitustapahtumaa.
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Lippukunnat
Viimeisimmät kommentit:
269 vastausta artikkeliin “Vinkkejä toimintakauden alkuun”
-
-
Philliptrusy
секс знакомства макеевка Секс Макеевка – как и в случае с Донецком, этот запрос демонстрирует интерес к сексуальным отношениям в данном городе.
-
Antoinetup
Бездепозитный бонус в казино Бездепозитные бонусы – это манящий огонек в темном лесу онлайн-казино, дарящий надежду на легкую наживу и возможность сорвать куш, не рискуя собственными сбережениями. Это своего рода аванс от казино, предложение попробовать свои силы и ощутить вкус победы, прежде чем расстаться со своими деньгами. Они позволяют новичкам освоиться в мире азарта, изучить правила игр и разработать собственную стратегию, не боясь потерь. Это ценный опыт, который может стать отправной точкой для успешной игры в будущем. Бездепозитные бонусы в казино
-
-
Vastaa