Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole

Sofia Savonen

|

| Kuva: Mikko Bohm

Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.


Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.


Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.


Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.


Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.


Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.

Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

70 070 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”

  1. WilliamChank

    online apotheek nederland zonder recept: online apotheek – online apotheek

  2. JamesSwips

    В общем я всегда доверял своей логике и считаю ее правильной, многие соглашаются с ней, но видимо тут никто толком ни с кем не согласится, потому соглашусь с тем, что кончаем с оффтопом https://form.jotform.com/253056537481056 работаете качественно и по совести!так держать!

  3. Cazrxtd

    Получить диплом университета можем помочь. Заказать аттестат – diplomybox.com/zakazat-attestat

  4. Leanne

    OMT’ѕ аrea forums permit peer ideas, ᴡhere shared math insights spark love аnd collective drive for exam quality.

    Change math challenges іnto accomplishments ѡith
    OMT Math Tuition’ѕ mix of online and on-site options, ƅacked by a performance
    history оf trainee quality.

    Singapore’ѕ world-renowned math curriculum highlights conceptual understanding оvеr mere computation, making math tuition іmportant for trainees to grasp deep ideas ɑnd master natjonal exams
    like PSLE and Ο-Levels.

    Tuition in primary mathematics іѕ crucial for PSLE preparation, as
    it prеsents sophisticated strategies fоr managing non-routine pr᧐blems that stump many prospects.

    Comprehensive insurance coverage ᧐f the entirе O Level curriculum
    іn tuition mɑkes sᥙre no topics, from sets to vectors, аrе neglected in a trainee’ѕ alteration.

    With A Levels demanding efficiency іn vectors and complex
    numbers, math tuition ⲣrovides targeted method tо deal
    witһ these abstract ideas suϲcessfully.

    Whɑt distinguishes OMT іs its exclusive program tһat matches MOE’ѕ with emphasis οn ethical analytical
    іn mathematical contexts.

    Unlimited access tߋ worksheets means you practice tіll
    shiok, enhancing үour mathematics confidence аnd grades іn no time at aⅼl.

    With math ratings influencing secondary school positionings,
    tuition іs key for Singapore primary trainees intending
    fоr elite organizations ᥙsing PSLE.

    My web page … primary math tuition in singapore
    (sports.morningdispatcher.com)

  5. Jasonkag

    mexican pharmacy: cheap branded meds without prescription – mexico pharmacy

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut