Kolumni: Miksi olla aikuisena partiossa?

Kun viime aikoina joku on kysellyt, että vieläkö olen partiossa mukana niin olen vastannut pelanneeni
partion loppuun. Peli alkoi tyypilliseen tapaan 7-vuotiaana sudenpentuna kasvattajaseura Turun
Mikaelin Sinisten riveissä, kulki paikallis- ja piirisarjan johtopestien läpi kansallisen liigan
hallitustehtäviin asti. Sen jälkeen pääsin vielä jäähdyttelemään uraa Value Based Leadership ja
Kolmiapila-Gilwell koulutuksia sekä Satahankaa johtamalla. Kansainvälisillä areenoillakin tuli käytyä
molemmissa lajin kattojärjestöissä toimien, lopulta niinkin kauas kuin Japaniin, Filippiineille ja
Brasiliaan asti partioliikkeen soihtua kuljettaen.

Siksipä olen jatkanut tuota loppuun pelaamisen lausahdusta toteamalla, että partio ei enää anna
minulle mitään. Kyllä, lopulta olin partiossa itsekkäistä syistä, kun ajankäytön vaakakupin toiselle
puolelle asettui perhe, työura ja omasta itsestä huolehtiminen. Onhan niitä ehdotuksia tullut
ajankäyttöni kohdentamisesta, milloin mihinkin keskusmeijerin (Suomen Partiolaiset)
projektiluontoiseen tehtävään, mutta ne on ollut helppo naureskella pois, kun yksikään ei ole
suomirock-lyriikoita lainatakseni ”tuntunut munaskuissa” (Eppu Normaalia, jonnet).

Miksi ihmeessä antaisin arvokkainta asiaani partiolle? Sitä ainoaa, jonka määrä tässä maailmassa on
jokaisella meistä rajallinen. Nimittäin kaikkea muuta paitsi aikaa saa ihmiselämässä lähes loputtoman
määrän, ainakin yhdelle ihmiselle riittävästi, kun vain luovuttaa aikaansa sitä vastaan. Jokin partiossa
aiemmin ollut, joka täytti sisäisen tarpeeni, on tällä hetkellä poissa. Tai on jokin pieni hiillos jäänyt
kytemään, kun hakeuduin viisastelemaan uuteen riippumattomaan partiomediaan.

Keskeinen sana kuvaamaan omaa partiopolkuani, valintojani rekrytoijana ja seuraavaksi antamanani
ohjenuorana on edellisen kappaleen viimeisestä virkkeestä korjaamani ”hakeuduin”. Kirjoitin siihen
ensin ”päädyin”, mutta en minä mitenkään ”päätynyt” kolumnistiksi. Näin rekrytointi-ilmoituksen
somessa ja koin ensimmäistä kertaa vuosiin halua antaa ajastani partiolle. Ihan itse tein päätöksen,
enkä ”päätynyt” tänne kuin jokin ulkoinen voima olisi minut tyrkännyt näkemään vaivaa, asettumaan
ehdolle, vakuuttamaan hakemuksessa ja pestikeskustelussa, että oikeasti haluan tehdä tätä. Tässä on
se ydin mitä sinunkin, rakas lukija, tulisi pohtia: Miksi haet johonkin pestiin? Value Based Leadership
koulutuksessa toistetaan väsymiseen asti kysymystä ”Miksi se on sinulle tärkeää?”. Niin, miksi?

Aikoinaan partiopesteihin rekrytoitaessa laitoin melkein suoralta kädeltä roskakoriin hakemukset,
joissa luki jotain sen suuntaista, että tämä tehtävä olisi seuraava askel partiourallani. Syyttäkää
kusipääksi, jos haluatte, mutta minä en aikonut pestata henkilöitä, joilla siinsi silmissä jokin kaukainen
haave jostain ”pinssistä” (kuten vaimoni partion ansiomerkkejä kuvaa) tai edessä ja takana siintävästä
jatkumosta, jossa jokin ennalta määrätty polku veisi luonnollisesti ja vääjäämättä seuraavalle tasolle.
Halusin ihmisiä, joilla on sisäsyntyinen motivaatio, ei pelkkä hehkuva hiillos vaan liekki sisällään tätä
asiaa kohtaan! Tämä tarkoitti ennakkoluulottomasti ja ajan henkeen sopivasti (2010-luvun
jälkimmäisellä puoliskolla Ei-Vielä-Partiolaisten rekrytointi partion pesteihin oli muotia) myös
perinteisen muotin ulkopuolelle katsomista. Varsinkin aikuisena partion aloittaneet tai partion liepeillä
pyörivät henkilöt tuntuivat varsin hyviltä ja tervehenkisiltä rekrytoitavilta, sillä heillä oli asiaan kuin
asiaan sopivan analyyttinen ote. Meillä seitsenvuotiaasta lähtien aivopestyillä ei useinkaan ole taitoa
hengittää syvään ja katsoa isoa kuvaa aatteen palon roihutessa syvällä sisimmässä.

Samalla ja hieman ristiriitaisesti edellä sanomaani nähden aloin etsimään pesteihin henkilöitä, joilla oli
oma lehmä ojassa. Sellaisia, jotka tiesivät mitä pestissä haluavat oppia. Heitä erotti seuraavan
partiopolun askeleen ottajista kasvun mentaliteetti. He halusivat oppia jotain uutta, osoittaa taitonsa oikeaa elämää varten tai kehittää itseään ihmisenä, jos tänä päivänä joku enää kaukaisia
partioihanteita jaksaa muistella, kun kaikilla on omat arvonsa sormiensa kanssa navoissaan. Tällaisille
ihmisille pitää myös pystyä rekrytoijana tarjoamaan jotain. Kun Finnjamboree Roihun johtajakaksikkoa
ryhdyttiin rekrytoimaan, soittelin entisille leirinjohtajille ja kysyin mitä kokemuksesta jäi käteen, jolla
voisi innostaa hyviä hakijoita matkaan. Eräs heistä totesi ”kihdin minä sieltä sain” ja päätin, että
meidän pitää varmistaa, että järjestön merkittävimmästä ja vaikuttavimmasta projektitehtävästä on
pakko saada muutakin kuin fyysisiä oireita ja joku kiva pinssi. Joten rekrytoijankin kannattaa pohtia,
miksi joku haluaisi vapaaehtoisesti tähän aikaansa käyttää. Muutoin saadaan niitä, jotka vain
”päätyvät” pestiin ja tuntuvat päätyvän kovin usein moneen muuhunkin pestiin ja lopulta ohareihin
(nyk. ghostaus), kun kaikkia pestejä, tai edes sitä yhtä, ei olekaan aikaa tai halua hoitaa.

Tässä rekrytointitavassa on toki riskinsä. Osaavia ja kykeneviä rekrytoitaessa pitää muistaa, että heillä
on kysyntää myös muualla. Ja muualla heille saatetaan jopa maksaa euromääräistä korvausta
antamastaan ajasta. Tai sitten jos heillä on aikaa käytössä vaikkapa elämäntilanteensa takia, niin ne
saattavat muuttua ja taas aika menee muualle kuin partioon. Edellyttää todellista taitoa saada
vapaaehtoiset, joilla olisi niin kutsutusti parempaakin tekemistä, pysymään partiossa. Tällöin tulee
hakijapulan kanssa kamppailevalle rekrytoijalle ja yksittäiselle partiojohtajalle kuten sinä yksi tärkeä
tekijä, joka on ehkäpä paras syy olla aikuisena partiossa. Nimittäin ne ihmiset.

Missään muualla ei tapaa niin avarakatseista, valpasta, toimeen tarttuvaa, avuliasta, lämminhenkistä,
samanmielistä, erilaisuudessaan ihastuttavaa ja aitoa ihmistä keskittyneenä yhteen kuin partiossa.
Partiolaisista oli aikanaan n. kolmannes aikuisia ja en usko luvun muuttuneen. Ongelmana on, että he
tekevät partion kasvatustehtävän kannalta vääriä asioita. Kuitenkin, kun oikea henkilö kysyy, että
lähtisitkö MINUN kanssani tekemään jotain partiokasvatusta edistävää, mutta ojankaivuuseen
hauskuustasoltaan verrattavaa puuhaa, niin tulijoita löytyy. Se johtuu siitä, että molemmat kysyjä ja
kysyttävä tietävät luvassa olevan niitä hetkiä, joiden vuoksi kannattaa olla aikuisena partiossa.
Sellaisia, joissa kaivetaan sitä ojaa kaatosateessa ja silti naurattaa niin paljon, että meinaa tulla pissat
housuun.

Jaa artikkeli somessa:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit: