Viljami ”Viltsu” Lampilinna|
| Kuva: Eeva Helle
Uutisoivat sitten, ja täyttivät sosiaalisen median siihen perään, jostain kyselytutkimuksesta, johon vastanneista nuorista miehistä neljännes ja kaikista miehistä viidennes oli sitä mieltä, naiset voivat itse ”ansaita” kohtaamansa väkivallan. Toiset sitten siihen, että mistä tällainen vastaajajoukko oli kaivettu kasaan, miten kyselytutkimuksen luotettavuus on varmistettu ja sen sellaista. Enempää en jaksanut seurata. Jotkut vaativat, että pitäisi jakaa somessa jotain kuvia ja olla tiedostava asian suhteen. En minä sellaista, ei ole aikaa pyöriä somessa. On tärkeämpiäkin juttuja.
Kai minä sitten kuitenkin ajattelin, että jokin itu tässä nyt on, kun algoritmi näin terhakasti tätä asiaa minullekin syöttää, ja myönnän, että siinä se onnistui. Moninkertaistin tyypillisen ruutuaikani Instagramissa kertaheitolla, kun avasin aiheesta keskustelun parin mielestäni varsin rakentavalla tavalla asiaa lähestyneen naisen kanssa. He olivat onnistuneet näkemään kyselytutkimuksen taakse, eivät olleet kompastuneet sen luotettavuudesta ja menetelmistä kiistelemään ja olivat huolissaan samasta asiasta kuin minä. Pojat, perkele.
Tosin he olivat sivistyneitä – puhuivat ennaltaehkäisystä, tunnekasvatuksesta, sen sellaisesta. En minä helposti voi sellaista ymmärtää, olenhan kasvanut turkulaisessa lähiössä. Onneksi äiti sentään tajusi laittaa minut keskustaan paremman väen keskelle kouluun ja partioon. Niin, poikapartioon. Pojan, perkele.
Poikalippukunnassa on aivan omanlaisensa ympäristö pojille. Yksittäisiä naisia mahtuu joukkoon, yleensä sinne nuorempien ikäkausien päätyyn mukaan, hyvässä yhteishengessä muiden miespuolisten partiojohtajien kanssa. Mutta ne tärkeät vuodet, ne, joissa pojista pitäisi koulia miehiä, ne ovat oman kokemukseni perusteella ryyditetty täyteen sitä, minkä joku ulkopuolinen tarkastelija tuomitsee juurisyynä edellä mainitun kyselytutkimuksessa ilmeneville asenteille. Ja kyllä, kaikki ne lieveilmiöt tupakin polttelusta aivan vihoviimeisiin huimapäisiin oivalluksiin kuuluivat
repertuaariin. Pojat perkele.
Olisiko siellä kuitenkin pintaa raaputtamalla löydettävissä jotain, josta tulee pitää kiinni juuri tässä ajassa? Muistan, kuinka jokunen vuosi sitten jotkut olivat huolissaan poikapartion pelastamisesta. Se taisi olla jonkinlainen hätähuuto maailman muutoksen ja partion sen myötä ottaman polun sijasta metsään samoilemaan jääneiltä. Partaani naureskelin hieman minäkin silloin, ettäkö poikapartio kaipaisi pelastamista? Pojatko? No perkele.
Pojille on annettava jotain muuta kuin jatkuvaa viestiä siitä, että he eivät kelpaa, he eivät osaa, he eivät kykene, he eivät osaa puhua oikeilla termeillä, heitä ei kiinnosta, heistä ei tule mitään. Ilmankos kaikki pennin Jordan Petersonit ja Andrew Tatet saavat pojilta kaistatilaa, jos he ovat ainoat, jotka heihin valavat uskoa ja luottamusta. Mitä oikeasti tarvitaan, on lisää poikapartiota. Lisää tilaa pojille olla poikia, poikien näköistä toimintaa ja nimenomaan poikien omaa toimintaa. Tarvitaan roolimalleja, seikkailua, turvallista paikkaa epäonnistua ja kokeilla miehuutta ilman pelkoa, että joku tulee nillittämään jostain toksisesta maskuliinisuudesta. Pojille, perkele.
Sosiaalisen median ohimenevän huutelun sijasta onkin aika ottaa käyttöön partiolaisten supervoima. Ei, en tarkoita yhdellä tulitikulla nuotion sytyttämistä tai partiomenetelmän kouluttamista käyttäen vain kolmea käpyä ja kahta keppiä. Tarkoitan toimeen tarttumista. Suosittelenkin lämpimästi kaikkia lukijoita tekemään sen, minkä jo Sir Robert Stephenson Smyth Baden-Powell kehotti meitä kaikkia tekemään ja samalla sattui sysäämään liikkeelle maailman suurimman ja vaikuttavimman nuorten liikkeen: ”Tartu poikaan ja tee pojasta mies.” Ettei pojasta tule itse perkele. Tai joskushan sitäkin tarvitaan, mutta silloinkin paikan päällä tai pojan mielen sopukoihin iskostettuna muistikuvana pitää olla joku, joka voi tarvittaessa pysäyttää edessä häämöttävän katastrofin toteamalla painokkaasti ja r-kirjainta juuri sopivasti venyttäen ”Pojat perkele!”
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
2 965 vastausta artikkeliin “Kolumni: Pojat perkele!”
-
RioFlareZ3Kew
Tenho uma paixao ardente por PlayPIX Casino, e uma plataforma que vibra com intensidade. As opcoes sao amplas como um festival, incluindo apostas esportivas que aceleram o coracao. Fortalece seu saldo inicial. O suporte ao cliente e excepcional, acessivel a qualquer momento. O processo e simples e elegante, embora bonus mais variados seriam incriveis. No fim, PlayPIX Casino e uma plataforma que brilha para amantes de emocoes fortes ! Alem disso a plataforma e visualmente espetacular, facilita uma imersao total. Igualmente impressionante os eventos comunitarios envolventes, que aumenta o engajamento.
http://www.playpixcasino.pro| -
whirlneonflamingo2Kew
J’adore le dessin de Simsinos Casino, c’est un casino en ligne qui saute comme un personnage de bande dessinee. La selection du casino est une planche de plaisirs. incluant des tables qui vibrent comme un storyboard. Le service client du casino est un realisateur fidele. proposant un appui qui enchante. arrivent comme un concerto toon. quand meme des offres qui vibrent comme une cadence animee. En somme, Simsinos Casino est un joyau pour les fans de casino pour les fans de symphonies colorees! En bonus la plateforme du casino brille par son style anime. ajoute une touche de rythme cartoon au casino.
avis simsinos casino| -
ThunderKickV9Kew
Fiquei fascinado com BETesporte Casino, leva a um universo de apostas dinamico. A variedade de titulos e impressionante, oferecendo jogos de mesa envolventes. O bonus de boas-vindas e empolgante. A assistencia e eficiente e amigavel, acessivel a qualquer momento. O processo e simples e direto, de vez em quando recompensas extras seriam um hat-trick. Em sintese, BETesporte Casino e essencial para apostadores para amantes de apostas esportivas ! Tambem a navegacao e intuitiva e rapida, adiciona um toque de estrategia. Notavel tambem as opcoes variadas de apostas esportivas, fortalece o senso de comunidade.
Descobrir mais| -
Brettvox
UK online pharmacy without prescription: pharmacy online UK – UK online pharmacy without prescription
-
quirkyblazepenguin3Kew
Me encantei pelo ritmo de BR4Bet Casino, parece um festival de luzes cheio de adrenalina. As opcoes sao ricas e reluzem como luzes. com caca-niqueis que brilham como holofotes. Os agentes voam como claroes. com ajuda que ilumina como uma tocha. Os pagamentos sao seguros e fluidos. porem queria mais promocoes que brilham como farois. Na real, BR4Bet Casino oferece uma experiencia que e puro brilho para os amantes de cassinos online! Alem disso o design e um espetaculo visual iluminado. fazendo o cassino brilhar como um farol.
br4bet logo png|
Vastaa