Viljami ”Viltsu” Lampilinna|
| Kuva: Eeva Helle
Uutisoivat sitten, ja täyttivät sosiaalisen median siihen perään, jostain kyselytutkimuksesta, johon vastanneista nuorista miehistä neljännes ja kaikista miehistä viidennes oli sitä mieltä, naiset voivat itse ”ansaita” kohtaamansa väkivallan. Toiset sitten siihen, että mistä tällainen vastaajajoukko oli kaivettu kasaan, miten kyselytutkimuksen luotettavuus on varmistettu ja sen sellaista. Enempää en jaksanut seurata. Jotkut vaativat, että pitäisi jakaa somessa jotain kuvia ja olla tiedostava asian suhteen. En minä sellaista, ei ole aikaa pyöriä somessa. On tärkeämpiäkin juttuja.
Kai minä sitten kuitenkin ajattelin, että jokin itu tässä nyt on, kun algoritmi näin terhakasti tätä asiaa minullekin syöttää, ja myönnän, että siinä se onnistui. Moninkertaistin tyypillisen ruutuaikani Instagramissa kertaheitolla, kun avasin aiheesta keskustelun parin mielestäni varsin rakentavalla tavalla asiaa lähestyneen naisen kanssa. He olivat onnistuneet näkemään kyselytutkimuksen taakse, eivät olleet kompastuneet sen luotettavuudesta ja menetelmistä kiistelemään ja olivat huolissaan samasta asiasta kuin minä. Pojat, perkele.
Tosin he olivat sivistyneitä – puhuivat ennaltaehkäisystä, tunnekasvatuksesta, sen sellaisesta. En minä helposti voi sellaista ymmärtää, olenhan kasvanut turkulaisessa lähiössä. Onneksi äiti sentään tajusi laittaa minut keskustaan paremman väen keskelle kouluun ja partioon. Niin, poikapartioon. Pojan, perkele.
Poikalippukunnassa on aivan omanlaisensa ympäristö pojille. Yksittäisiä naisia mahtuu joukkoon, yleensä sinne nuorempien ikäkausien päätyyn mukaan, hyvässä yhteishengessä muiden miespuolisten partiojohtajien kanssa. Mutta ne tärkeät vuodet, ne, joissa pojista pitäisi koulia miehiä, ne ovat oman kokemukseni perusteella ryyditetty täyteen sitä, minkä joku ulkopuolinen tarkastelija tuomitsee juurisyynä edellä mainitun kyselytutkimuksessa ilmeneville asenteille. Ja kyllä, kaikki ne lieveilmiöt tupakin polttelusta aivan vihoviimeisiin huimapäisiin oivalluksiin kuuluivat
repertuaariin. Pojat perkele.
Olisiko siellä kuitenkin pintaa raaputtamalla löydettävissä jotain, josta tulee pitää kiinni juuri tässä ajassa? Muistan, kuinka jokunen vuosi sitten jotkut olivat huolissaan poikapartion pelastamisesta. Se taisi olla jonkinlainen hätähuuto maailman muutoksen ja partion sen myötä ottaman polun sijasta metsään samoilemaan jääneiltä. Partaani naureskelin hieman minäkin silloin, ettäkö poikapartio kaipaisi pelastamista? Pojatko? No perkele.
Pojille on annettava jotain muuta kuin jatkuvaa viestiä siitä, että he eivät kelpaa, he eivät osaa, he eivät kykene, he eivät osaa puhua oikeilla termeillä, heitä ei kiinnosta, heistä ei tule mitään. Ilmankos kaikki pennin Jordan Petersonit ja Andrew Tatet saavat pojilta kaistatilaa, jos he ovat ainoat, jotka heihin valavat uskoa ja luottamusta. Mitä oikeasti tarvitaan, on lisää poikapartiota. Lisää tilaa pojille olla poikia, poikien näköistä toimintaa ja nimenomaan poikien omaa toimintaa. Tarvitaan roolimalleja, seikkailua, turvallista paikkaa epäonnistua ja kokeilla miehuutta ilman pelkoa, että joku tulee nillittämään jostain toksisesta maskuliinisuudesta. Pojille, perkele.
Sosiaalisen median ohimenevän huutelun sijasta onkin aika ottaa käyttöön partiolaisten supervoima. Ei, en tarkoita yhdellä tulitikulla nuotion sytyttämistä tai partiomenetelmän kouluttamista käyttäen vain kolmea käpyä ja kahta keppiä. Tarkoitan toimeen tarttumista. Suosittelenkin lämpimästi kaikkia lukijoita tekemään sen, minkä jo Sir Robert Stephenson Smyth Baden-Powell kehotti meitä kaikkia tekemään ja samalla sattui sysäämään liikkeelle maailman suurimman ja vaikuttavimman nuorten liikkeen: ”Tartu poikaan ja tee pojasta mies.” Ettei pojasta tule itse perkele. Tai joskushan sitäkin tarvitaan, mutta silloinkin paikan päällä tai pojan mielen sopukoihin iskostettuna muistikuvana pitää olla joku, joka voi tarvittaessa pysäyttää edessä häämöttävän katastrofin toteamalla painokkaasti ja r-kirjainta juuri sopivasti venyttäen ”Pojat perkele!”
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
2 053 vastausta artikkeliin “Kolumni: Pojat perkele!”
-
goofybeetle9Kew
Ich finde absolut majestatisch King Billy Casino, es fuhlt sich an wie ein koniglicher Triumph. Der Katalog des Casinos ist eine Schatzkammer voller Spa?, inklusive eleganter Casino-Tischspiele. Der Casino-Service ist zuverlassig und furstlich, mit Hilfe, die wie ein Thron majestatisch ist. Casino-Transaktionen sind simpel wie ein koniglicher Befehl, ab und zu mehr regelma?ige Casino-Boni waren koniglich. Am Ende ist King Billy Casino ein Muss fur Casino-Fans fur die, die mit Stil im Casino wetten! Nebenbei das Casino-Design ist ein optisches Kronungsjuwel, das Casino-Erlebnis total veredelt.
king billy casino test| -
sparklemoth8Kew
Sou fazaco do DazardBet Casino, parece uma tempestade de diversao. O catalogo de jogos do cassino e colossal, com caca-niqueis de cassino modernos e imersivos. O atendimento ao cliente do cassino e fora da curva, acessivel por chat ou e-mail. Os saques no cassino sao rapidos como um foguete, porem as ofertas do cassino podiam ser mais generosas. No fim das contas, DazardBet Casino vale muito a pena explorar esse cassino para os aventureiros do cassino! Alem disso a plataforma do cassino arrasa com um visual eletrizante, faz voce querer voltar pro cassino sem parar.
dazardbet| -
quirkybadger5Kew
Ich finde absolut majestatisch Richard Casino, es ist ein Online-Casino, das wie ein koniglicher Palast strahlt. Die Spielauswahl im Casino ist wie ein koniglicher Schatz, mit Casino-Spielen, die fur Kryptowahrungen optimiert sind. Die Casino-Mitarbeiter sind schnell wie ein kaiserlicher Bote, antwortet blitzschnell wie ein koniglicher Erlass. Casino-Gewinne kommen wie ein Triumphzug, dennoch mehr Casino-Belohnungen waren ein koniglicher Gewinn. Zusammengefasst ist Richard Casino ein Casino mit einem Spielspa?, der wie ein Thron funkelt fur Fans von Online-Casinos! Und au?erdem die Casino-Oberflache ist flussig und prunkvoll wie ein Thronsaal, einen Hauch von Majestat ins Casino bringt.
richard casino no deposit bonus $80| -
-
Vastaa