Viljami ”Viltsu” Lampilinna|
| Kuva: Eeva Helle
Uutisoivat sitten, ja täyttivät sosiaalisen median siihen perään, jostain kyselytutkimuksesta, johon vastanneista nuorista miehistä neljännes ja kaikista miehistä viidennes oli sitä mieltä, naiset voivat itse ”ansaita” kohtaamansa väkivallan. Toiset sitten siihen, että mistä tällainen vastaajajoukko oli kaivettu kasaan, miten kyselytutkimuksen luotettavuus on varmistettu ja sen sellaista. Enempää en jaksanut seurata. Jotkut vaativat, että pitäisi jakaa somessa jotain kuvia ja olla tiedostava asian suhteen. En minä sellaista, ei ole aikaa pyöriä somessa. On tärkeämpiäkin juttuja.
Kai minä sitten kuitenkin ajattelin, että jokin itu tässä nyt on, kun algoritmi näin terhakasti tätä asiaa minullekin syöttää, ja myönnän, että siinä se onnistui. Moninkertaistin tyypillisen ruutuaikani Instagramissa kertaheitolla, kun avasin aiheesta keskustelun parin mielestäni varsin rakentavalla tavalla asiaa lähestyneen naisen kanssa. He olivat onnistuneet näkemään kyselytutkimuksen taakse, eivät olleet kompastuneet sen luotettavuudesta ja menetelmistä kiistelemään ja olivat huolissaan samasta asiasta kuin minä. Pojat, perkele.
Tosin he olivat sivistyneitä – puhuivat ennaltaehkäisystä, tunnekasvatuksesta, sen sellaisesta. En minä helposti voi sellaista ymmärtää, olenhan kasvanut turkulaisessa lähiössä. Onneksi äiti sentään tajusi laittaa minut keskustaan paremman väen keskelle kouluun ja partioon. Niin, poikapartioon. Pojan, perkele.
Poikalippukunnassa on aivan omanlaisensa ympäristö pojille. Yksittäisiä naisia mahtuu joukkoon, yleensä sinne nuorempien ikäkausien päätyyn mukaan, hyvässä yhteishengessä muiden miespuolisten partiojohtajien kanssa. Mutta ne tärkeät vuodet, ne, joissa pojista pitäisi koulia miehiä, ne ovat oman kokemukseni perusteella ryyditetty täyteen sitä, minkä joku ulkopuolinen tarkastelija tuomitsee juurisyynä edellä mainitun kyselytutkimuksessa ilmeneville asenteille. Ja kyllä, kaikki ne lieveilmiöt tupakin polttelusta aivan vihoviimeisiin huimapäisiin oivalluksiin kuuluivat
repertuaariin. Pojat perkele.
Olisiko siellä kuitenkin pintaa raaputtamalla löydettävissä jotain, josta tulee pitää kiinni juuri tässä ajassa? Muistan, kuinka jokunen vuosi sitten jotkut olivat huolissaan poikapartion pelastamisesta. Se taisi olla jonkinlainen hätähuuto maailman muutoksen ja partion sen myötä ottaman polun sijasta metsään samoilemaan jääneiltä. Partaani naureskelin hieman minäkin silloin, ettäkö poikapartio kaipaisi pelastamista? Pojatko? No perkele.
Pojille on annettava jotain muuta kuin jatkuvaa viestiä siitä, että he eivät kelpaa, he eivät osaa, he eivät kykene, he eivät osaa puhua oikeilla termeillä, heitä ei kiinnosta, heistä ei tule mitään. Ilmankos kaikki pennin Jordan Petersonit ja Andrew Tatet saavat pojilta kaistatilaa, jos he ovat ainoat, jotka heihin valavat uskoa ja luottamusta. Mitä oikeasti tarvitaan, on lisää poikapartiota. Lisää tilaa pojille olla poikia, poikien näköistä toimintaa ja nimenomaan poikien omaa toimintaa. Tarvitaan roolimalleja, seikkailua, turvallista paikkaa epäonnistua ja kokeilla miehuutta ilman pelkoa, että joku tulee nillittämään jostain toksisesta maskuliinisuudesta. Pojille, perkele.
Sosiaalisen median ohimenevän huutelun sijasta onkin aika ottaa käyttöön partiolaisten supervoima. Ei, en tarkoita yhdellä tulitikulla nuotion sytyttämistä tai partiomenetelmän kouluttamista käyttäen vain kolmea käpyä ja kahta keppiä. Tarkoitan toimeen tarttumista. Suosittelenkin lämpimästi kaikkia lukijoita tekemään sen, minkä jo Sir Robert Stephenson Smyth Baden-Powell kehotti meitä kaikkia tekemään ja samalla sattui sysäämään liikkeelle maailman suurimman ja vaikuttavimman nuorten liikkeen: ”Tartu poikaan ja tee pojasta mies.” Ettei pojasta tule itse perkele. Tai joskushan sitäkin tarvitaan, mutta silloinkin paikan päällä tai pojan mielen sopukoihin iskostettuna muistikuvana pitää olla joku, joka voi tarvittaessa pysäyttää edessä häämöttävän katastrofin toteamalla painokkaasti ja r-kirjainta juuri sopivasti venyttäen ”Pojat perkele!”
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
2 618 vastausta artikkeliin “Kolumni: Pojat perkele!”
-
-
-
-
Frostlionan7Kew
Je suis completement seduit par Lucky 31 Casino, on ressent une ambiance de fete. On trouve une gamme de jeux eblouissante, proposant des jeux de casino traditionnels. Il amplifie le plaisir des l’entree. Le support est efficace et amical. Le processus est fluide et intuitif, toutefois quelques tours gratuits en plus seraient geniaux. Dans l’ensemble, Lucky 31 Casino vaut une exploration vibrante. En plus le design est tendance et accrocheur, ce qui rend chaque session plus palpitante. A signaler les tournois reguliers pour s’amuser, offre des recompenses regulieres.
Essayer| -
Omegasoulin6Kew
J’ai un veritable coup de c?ur pour 1xBet Casino, il offre une experience dynamique. On trouve une profusion de jeux palpitants, avec des machines a sous visuellement superbes. Il donne un avantage immediat. Le suivi est toujours au top. Les paiements sont surs et efficaces, par contre quelques tours gratuits supplementaires seraient cool. Pour conclure, 1xBet Casino est un incontournable pour les joueurs. En plus la navigation est claire et rapide, amplifie l’adrenaline du jeu. Egalement top les evenements communautaires engageants, offre des bonus constants.
DГ©couvrir maintenant|
Vastaa