Viljami ”Viltsu” Lampilinna|
| Kuva: Eeva Helle
Uutisoivat sitten, ja täyttivät sosiaalisen median siihen perään, jostain kyselytutkimuksesta, johon vastanneista nuorista miehistä neljännes ja kaikista miehistä viidennes oli sitä mieltä, naiset voivat itse ”ansaita” kohtaamansa väkivallan. Toiset sitten siihen, että mistä tällainen vastaajajoukko oli kaivettu kasaan, miten kyselytutkimuksen luotettavuus on varmistettu ja sen sellaista. Enempää en jaksanut seurata. Jotkut vaativat, että pitäisi jakaa somessa jotain kuvia ja olla tiedostava asian suhteen. En minä sellaista, ei ole aikaa pyöriä somessa. On tärkeämpiäkin juttuja.
Kai minä sitten kuitenkin ajattelin, että jokin itu tässä nyt on, kun algoritmi näin terhakasti tätä asiaa minullekin syöttää, ja myönnän, että siinä se onnistui. Moninkertaistin tyypillisen ruutuaikani Instagramissa kertaheitolla, kun avasin aiheesta keskustelun parin mielestäni varsin rakentavalla tavalla asiaa lähestyneen naisen kanssa. He olivat onnistuneet näkemään kyselytutkimuksen taakse, eivät olleet kompastuneet sen luotettavuudesta ja menetelmistä kiistelemään ja olivat huolissaan samasta asiasta kuin minä. Pojat, perkele.
Tosin he olivat sivistyneitä – puhuivat ennaltaehkäisystä, tunnekasvatuksesta, sen sellaisesta. En minä helposti voi sellaista ymmärtää, olenhan kasvanut turkulaisessa lähiössä. Onneksi äiti sentään tajusi laittaa minut keskustaan paremman väen keskelle kouluun ja partioon. Niin, poikapartioon. Pojan, perkele.
Poikalippukunnassa on aivan omanlaisensa ympäristö pojille. Yksittäisiä naisia mahtuu joukkoon, yleensä sinne nuorempien ikäkausien päätyyn mukaan, hyvässä yhteishengessä muiden miespuolisten partiojohtajien kanssa. Mutta ne tärkeät vuodet, ne, joissa pojista pitäisi koulia miehiä, ne ovat oman kokemukseni perusteella ryyditetty täyteen sitä, minkä joku ulkopuolinen tarkastelija tuomitsee juurisyynä edellä mainitun kyselytutkimuksessa ilmeneville asenteille. Ja kyllä, kaikki ne lieveilmiöt tupakin polttelusta aivan vihoviimeisiin huimapäisiin oivalluksiin kuuluivat
repertuaariin. Pojat perkele.
Olisiko siellä kuitenkin pintaa raaputtamalla löydettävissä jotain, josta tulee pitää kiinni juuri tässä ajassa? Muistan, kuinka jokunen vuosi sitten jotkut olivat huolissaan poikapartion pelastamisesta. Se taisi olla jonkinlainen hätähuuto maailman muutoksen ja partion sen myötä ottaman polun sijasta metsään samoilemaan jääneiltä. Partaani naureskelin hieman minäkin silloin, ettäkö poikapartio kaipaisi pelastamista? Pojatko? No perkele.
Pojille on annettava jotain muuta kuin jatkuvaa viestiä siitä, että he eivät kelpaa, he eivät osaa, he eivät kykene, he eivät osaa puhua oikeilla termeillä, heitä ei kiinnosta, heistä ei tule mitään. Ilmankos kaikki pennin Jordan Petersonit ja Andrew Tatet saavat pojilta kaistatilaa, jos he ovat ainoat, jotka heihin valavat uskoa ja luottamusta. Mitä oikeasti tarvitaan, on lisää poikapartiota. Lisää tilaa pojille olla poikia, poikien näköistä toimintaa ja nimenomaan poikien omaa toimintaa. Tarvitaan roolimalleja, seikkailua, turvallista paikkaa epäonnistua ja kokeilla miehuutta ilman pelkoa, että joku tulee nillittämään jostain toksisesta maskuliinisuudesta. Pojille, perkele.
Sosiaalisen median ohimenevän huutelun sijasta onkin aika ottaa käyttöön partiolaisten supervoima. Ei, en tarkoita yhdellä tulitikulla nuotion sytyttämistä tai partiomenetelmän kouluttamista käyttäen vain kolmea käpyä ja kahta keppiä. Tarkoitan toimeen tarttumista. Suosittelenkin lämpimästi kaikkia lukijoita tekemään sen, minkä jo Sir Robert Stephenson Smyth Baden-Powell kehotti meitä kaikkia tekemään ja samalla sattui sysäämään liikkeelle maailman suurimman ja vaikuttavimman nuorten liikkeen: ”Tartu poikaan ja tee pojasta mies.” Ettei pojasta tule itse perkele. Tai joskushan sitäkin tarvitaan, mutta silloinkin paikan päällä tai pojan mielen sopukoihin iskostettuna muistikuvana pitää olla joku, joka voi tarvittaessa pysäyttää edessä häämöttävän katastrofin toteamalla painokkaasti ja r-kirjainta juuri sopivasti venyttäen ”Pojat perkele!”
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
2 641 vastausta artikkeliin “Kolumni: Pojat perkele!”
-
blazemindin9Kew
J’ai une affection particuliere pour Action Casino, ca transporte dans un univers de plaisirs. Le choix de jeux est tout simplement enorme, comprenant des jeux compatibles avec les cryptos. Il donne un elan excitant. Le service est disponible 24/7. Les transactions sont d’une fiabilite absolue, en revanche des offres plus importantes seraient super. Dans l’ensemble, Action Casino assure un divertissement non-stop. Notons aussi le design est moderne et attrayant, ce qui rend chaque session plus palpitante. Un point fort le programme VIP avec des niveaux exclusifs, propose des avantages uniques.
DГ©couvrir dГЁs maintenant| -
echopulsein8Kew
Je suis captive par Lucky 31 Casino, on y trouve une vibe envoutante. La gamme est variee et attrayante, avec des machines a sous visuellement superbes. Le bonus initial est super. Le support est fiable et reactif. Les retraits sont ultra-rapides, mais quelques free spins en plus seraient bienvenus. En bref, Lucky 31 Casino est un immanquable pour les amateurs. En bonus le design est moderne et attrayant, ajoute une touche de dynamisme. A souligner les tournois reguliers pour la competition, cree une communaute vibrante.
Apprendre comment| -
-
-
driftzoneix1Kew
Je suis enthousiasme par Lucky 31 Casino, il cree une experience captivante. La bibliotheque est pleine de surprises, incluant des paris sportifs pleins de vie. Avec des depots rapides et faciles. Le support est pro et accueillant. Les gains arrivent en un eclair, a l’occasion des recompenses additionnelles seraient ideales. Dans l’ensemble, Lucky 31 Casino offre une experience inoubliable. Par ailleurs le design est tendance et accrocheur, amplifie l’adrenaline du jeu. A signaler les transactions en crypto fiables, cree une communaute vibrante.
AccГ©der au site|
Vastaa