Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?
Antto Hautamäki
|
| Kuva: Alex Inkiläinen
Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?
Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.
Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?
Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.
Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa
Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.
Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
5 531 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”
-
Jasonaffix
Узнайте про выведение из запоя в стационаре в Частном Медике 24 (Балашиха) по ссылке.
Что скрывают от вас? – [url=https://vyvod-iz-zapoya-v-stacionare-balashiha12.ru/]вывод из запоя на дому цена город балашиха[/url] -
WarrenAlolf
Надёжный вывод из запоя в клинике Частный Медик 24 (Балашиха) — полный стационарный курс, смотрите по ссылке.
Расширить кругозор по теме – [url=https://vyvod-iz-zapoya-v-stacionare-balashiha11.ru/]вывод из запоя капельница город балашиха[/url] -
-
Barbarahor
Длительная и интенсивная алкогольная интоксикация вызывает глубокие нарушения в работе жизненно важных органов, таких как печень, сердце и почки, приводит к опасному обезвоживанию и критическому сбою электролитного баланса, а также закономерно провоцирует целый ряд серьезных психоэмоциональных изменений, способных существенно ухудшить качество жизни и общее состояние пациента
Подробнее можно узнать тут – [url=https://vyvod-iz-zapoya-arkhangelsk6.ru/]вывод из запоя дешево архангельск[/url] -
Davidtuh
Когда пациент решает обратиться за помощью к наркологу на дом, ему предстоит пройти ряд этапов лечения, каждый из которых будет направлен на устранение последствий алкоголизма. Врач проведет первичный осмотр, выслушает жалобы пациента и на основе собранной информации начнёт индивидуальную программу лечения.
Изучить вопрос глубже – [url=https://narcolog-na-dom-ektb55.ru/]выезд нарколога на дом екатеринбург[/url]
Vastaa