Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?

Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?

Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.

Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?

 Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.

Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa

Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.

Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

10 659 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”

  1. JosephMon

    Сначала врач проводит экспресс-диагностику. Измеряются давление, пульс, сатурация, температура, оценивается неврологический статус и уровень обезвоживания. Уточняются аллергии, хронические заболевания, длительность и объём употребления, принимаемые препараты. При необходимости выполняется ЭКГ, чтобы исключить острые риски со стороны сердечно-сосудистой системы.
    Получить дополнительную информацию – [url=https://narkolog-na-dom-krasnogorsk6.ru/]vyzov narkologa na dom[/url]

  2. Raymondvok

    Один из важных принципов работы клиники — оперативность. В «РеабилитейшнПро» организована служба круглосуточного выезда: при необходимости врач-нарколог приезжает на дом в любой район Домодедово, чтобы оказать помощь пациенту на месте. Это особенно важно при острых состояниях, когда промедление может привести к осложнениям или создать угрозу для жизни.
    Узнать больше – [url=https://narkologicheskaya-pomoshch-domodedovo6.ru/]neotlozhnaya-narkologicheskaya-pomoshch[/url]

  3. JeremyPab

    Алкоголизм, наркомания, игромания – это разрушительные состояния. Обратитесь в “Перезагрузку” за помощью. Только комплексный подход и индивидуальный план помогут вам избавиться от зависимости. Мы понимаем, что это нелегкий путь, и будем рядом с вами. Наша цель – помочь вам почувствовать себя в безопасности и получить необходимую поддержку. Наша цель – полное восстановление, а не только избавление от зависимости. Понимание причин зависимости – ключ к индивидуальному лечению. Детоксикация и психотерапия – основа нашего лечения.
    Углубиться в тему – [url=https://zavisim-alko.ru/]анонимный вывод из запоя краснодар[/url]

  4. Wayneevide

    В условиях современного общества наркомания и алкоголизм стали актуальными и серьезными проблемами, затрагивающими не только индивидуумов, но и их семьи, сообщества. Эти заболевания не просто влияют на физическое здоровье, они наносят урон психоэмоциональному состоянию, нарушают социальные связи и ухудшают качество жизни. Наркологический центр ”Новый горизонт” предлагает целостный и научно обоснованный подход к лечению зависимостей от психоактивных веществ. Мы применяем современные методы диагностики и терапии, чтобы помочь каждому пациенту обрести здоровье и вернуть себе полноценную жизнь.
    Получить дополнительную информацию – https://alko-specialist.ru/vivod-iz-zapoya-v-kruglosutochno-v-simferopole

  5. mostbet_svkl

    мостбет скачать казино mostbet4147.ru

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut