Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?
Antto Hautamäki
|
| Kuva: Alex Inkiläinen
Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?
Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.
Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?
Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.
Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa
Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.
Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
33 394 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”
-
JustinBep
Чтобы не оценивать состояние субъективно, в клинике применяется система наблюдения за ключевыми параметрами. Таблица помогает врачу и пациенту видеть реальную динамику и корректировать вмешательства только при необходимости.
Ознакомиться с деталями – [url=https://narkologicheskaya-clinica-v-krasnoyarske17.ru/]вывод наркологическая клиника[/url] -
MiltonCoina
Клиника предлагает широкий спектр медицинских и психологических услуг, направленных на восстановление пациента после зависимости. Все процедуры проходят под контролем врачей и с соблюдением анонимности. Наиболее востребованные направления представлены ниже:
Углубиться в тему – https://narkologicheskaya-clinica-v-voronezhe17.ru/ -
TerryLaf
Каждое направление интегрировано в общую стратегию: минимизировать риски для здоровья, стабилизировать состояние и не оставить пациента один на один с проблемой сразу после облегчения симптомов.
Узнать больше – https://narkologicheskaya-klinika-ramenskoe10.ru -
Stephensmate
п»їJust now, I wanted to buy Zithromax without waiting and discovered Antibiotics Express. It allows you to purchase generics online legally. In case of a toothache, check this shop. Express delivery guaranteed. Go here: http://antibioticsexpress.com/#. Get well soon.
-
WalterCap
Благодаря комплексному подходу достигается не только снятие симптомов, но и долгосрочная стабилизация состояния пациента.
Углубиться в тему – http://narkologicheskaya-pomoshh-v-volgograde17.ru/
Vastaa