Vinkkejä toimintakauden alkuun

Syyskauden alussa monet lippukunnat painivat tekijäpulan kanssa. Ryhmänjohtajien löytämiseksi kannattaa lippukunnissa kokeilla uudenlaisia ja luoviakin ratkaisuja.

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Syksy on taas saapunut ja kesäleirit sekä vaellukset on pidetty. Koulujen aloituksen myötä on saanut lukea somesta, kuinka monet lippukunnat aloittelevat syyskauden toimintaansa jälleen kerran.

Partion jäsenmäärälasku on puhuttanut taas kerran luottistapahtumissa pitkin kuluvaa vuotta ainakin Hämeen partiopiirin alueella. Voisiko yksi keino jäsenmäärälaskun pysäyttämiseksi olla monipuolisemmat partiotoiminnan toteutustavat? Kaikille ryhmänjihtajille ei välttämättä sovi tavanomainen viikkotoiminta syystä tai toisesta. Tällaisiin tilanteisiin voisi olla vaihtoehtona se, että ryhmät kokoontuvatkin viikonloppuina. Omassa kotilippukunnassa oli aikanaan seikkailijaryhmä, joka kokoontui leirialueellamme säännöllisen epäsäännöllisesti viikonloppuisin.

Varsin usein uusien ryhmien aloituksen esteenä on ryhmänjohtajien puute. Lippukunnan johtajistolta voisikin kysyä, onko kaikki mahdolliset partiotoimijat lippukunnassakäyty läpi? Voisivatko esimerkiksi jotkut samoajat toimia aikuisille apujohtajana esimerkiksi seikkailijajoukkueelle?

Nykyinen partio-ohjelma mahdollistaa uusia toimintatapoja: Voisiko tammikuu olla uusi elokuu? Yhtä hyvin tammikuussa voidaan täydentää toimintaryhmiä mainostamalla kevään aloitusta samaan tapaan kuin syksyllä alkavaa toimintakauden alkamista. Ja kannattaa muistaa, ettei esimerkiksi ryhmienjohtajien metsästyksessä kannata lannistuakaan. Tiedän, että joissakin tapauksissa on onnistuttu löytämään ratkaisu ryhmän pyörittämiseen joskus vasta juuri ennen lippukunnan aloitustapahtumaa.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

5 202 vastausta artikkeliin “Vinkkejä toimintakauden alkuun”

  1. shkola onlain_zmOa

    онлайн школа для детей онлайн школа для детей .

  2. jaluzi s elektroprivodom_moSi

    управление жалюзи с электроприводом zhalyuzi-s-elektroprivodom7.ru .

  3. elektrokarniz nedorogo_jyMr

    электрокарнизы цена электрокарнизы цена .

  4. shkola onlain_aaOa

    онлайн обучение для детей онлайн обучение для детей .

  5. jaluzi s elektroprivodom_ndSi

    жалюзи на окна с пультом управления жалюзи на окна с пультом управления .

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut