Site icon Riippumatto

Vinkkejä toimintakauden alkuun

Syyskauden alussa monet lippukunnat painivat tekijäpulan kanssa. Ryhmänjohtajien löytämiseksi kannattaa lippukunnissa kokeilla uudenlaisia ja luoviakin ratkaisuja.

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Syksy on taas saapunut ja kesäleirit sekä vaellukset on pidetty. Koulujen aloituksen myötä on saanut lukea somesta, kuinka monet lippukunnat aloittelevat syyskauden toimintaansa jälleen kerran.

Partion jäsenmäärälasku on puhuttanut taas kerran luottistapahtumissa pitkin kuluvaa vuotta ainakin Hämeen partiopiirin alueella. Voisiko yksi keino jäsenmäärälaskun pysäyttämiseksi olla monipuolisemmat partiotoiminnan toteutustavat? Kaikille ryhmänjihtajille ei välttämättä sovi tavanomainen viikkotoiminta syystä tai toisesta. Tällaisiin tilanteisiin voisi olla vaihtoehtona se, että ryhmät kokoontuvatkin viikonloppuina. Omassa kotilippukunnassa oli aikanaan seikkailijaryhmä, joka kokoontui leirialueellamme säännöllisen epäsäännöllisesti viikonloppuisin.

Varsin usein uusien ryhmien aloituksen esteenä on ryhmänjohtajien puute. Lippukunnan johtajistolta voisikin kysyä, onko kaikki mahdolliset partiotoimijat lippukunnassakäyty läpi? Voisivatko esimerkiksi jotkut samoajat toimia aikuisille apujohtajana esimerkiksi seikkailijajoukkueelle?

Nykyinen partio-ohjelma mahdollistaa uusia toimintatapoja: Voisiko tammikuu olla uusi elokuu? Yhtä hyvin tammikuussa voidaan täydentää toimintaryhmiä mainostamalla kevään aloitusta samaan tapaan kuin syksyllä alkavaa toimintakauden alkamista. Ja kannattaa muistaa, ettei esimerkiksi ryhmienjohtajien metsästyksessä kannata lannistuakaan. Tiedän, että joissakin tapauksissa on onnistuttu löytämään ratkaisu ryhmän pyörittämiseen joskus vasta juuri ennen lippukunnan aloitustapahtumaa.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

9 304 vastausta artikkeliin “Vinkkejä toimintakauden alkuun”

  1. melbet_zmor

    melbet промокод при регистрации [url=http://melbet06374.help]http://melbet06374.help[/url]

  2. seo keisi_nmEa

    современные seo кейсы современные seo кейсы .

  3. reiting seo agentstv_ymMa

    топ digital агентств москвы luchshie-digital-agencstva.ru .

  4. seo keisi_hqPi

    успешные кейсы seo успешные кейсы seo .

  5. reiting seo agentstv_adMa

    рейтинг рекламных агентств россии рейтинг рекламных агентств россии .

Vastaa

Exit mobile version