Syyskauden alussa monet lippukunnat painivat tekijäpulan kanssa. Ryhmänjohtajien löytämiseksi kannattaa lippukunnissa kokeilla uudenlaisia ja luoviakin ratkaisuja.
Antto Hautamäki
|
| Kuva: Alex Inkiläinen
Syksy on taas saapunut ja kesäleirit sekä vaellukset on pidetty. Koulujen aloituksen myötä on saanut lukea somesta, kuinka monet lippukunnat aloittelevat syyskauden toimintaansa jälleen kerran.
Partion jäsenmäärälasku on puhuttanut taas kerran luottistapahtumissa pitkin kuluvaa vuotta ainakin Hämeen partiopiirin alueella. Voisiko yksi keino jäsenmäärälaskun pysäyttämiseksi olla monipuolisemmat partiotoiminnan toteutustavat? Kaikille ryhmänjihtajille ei välttämättä sovi tavanomainen viikkotoiminta syystä tai toisesta. Tällaisiin tilanteisiin voisi olla vaihtoehtona se, että ryhmät kokoontuvatkin viikonloppuina. Omassa kotilippukunnassa oli aikanaan seikkailijaryhmä, joka kokoontui leirialueellamme säännöllisen epäsäännöllisesti viikonloppuisin.
Varsin usein uusien ryhmien aloituksen esteenä on ryhmänjohtajien puute. Lippukunnan johtajistolta voisikin kysyä, onko kaikki mahdolliset partiotoimijat lippukunnassakäyty läpi? Voisivatko esimerkiksi jotkut samoajat toimia aikuisille apujohtajana esimerkiksi seikkailijajoukkueelle?
Nykyinen partio-ohjelma mahdollistaa uusia toimintatapoja: Voisiko tammikuu olla uusi elokuu? Yhtä hyvin tammikuussa voidaan täydentää toimintaryhmiä mainostamalla kevään aloitusta samaan tapaan kuin syksyllä alkavaa toimintakauden alkamista. Ja kannattaa muistaa, ettei esimerkiksi ryhmienjohtajien metsästyksessä kannata lannistuakaan. Tiedän, että joissakin tapauksissa on onnistuttu löytämään ratkaisu ryhmän pyörittämiseen joskus vasta juuri ennen lippukunnan aloitustapahtumaa.
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Lippukunnat
Viimeisimmät kommentit:
9 599 vastausta artikkeliin “Vinkkejä toimintakauden alkuun”
-
-
-
-
-
Brandon
Echt interessant, dass sich dieser Sektor in dieser vergangenen Jahren verändert besitzt, vor allem wenn man auf solche
Performance der Plattformen blickt. Ich finde, dass diese zügigen Transaktionen nun viel wichtiger bleiben als nur irgendein fetter Betrag, denn Sicherheit im Online-Spiel einfach das A und O ist.
Neulich konnte ich durch meinen Tests feststellen, wie das ordentliches casino spinmama total nützlich sein darf,
um alle richtigen Schritte bei Spinmama etwa finden. Meiner
Erfahrung nach sollte der Spieler immer zuerst dieses Angebot testen, denn dort jede Stimmung meist besten rüberkommt.
Dennoch frage ich oft, ob diese vielen frischen Funktionen tatsächlich den Vorteil für das Gewinnen ergeben bzw.
ob das nur gutes Layout bleibt. Auf welche Art empfindet die Runde diesen Punkt genau – baut ihr lieber
auf bewährte Anbieter oder probiert man gerne jeden neuen Hype sofort aus?
Es wäre klasse, falls man hier ein paar Tipps teilen könnten, um alle hierbei profitiert.
Vastaa