Site icon Riippumatto

Vinkkejä toimintakauden alkuun

Syyskauden alussa monet lippukunnat painivat tekijäpulan kanssa. Ryhmänjohtajien löytämiseksi kannattaa lippukunnissa kokeilla uudenlaisia ja luoviakin ratkaisuja.

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Syksy on taas saapunut ja kesäleirit sekä vaellukset on pidetty. Koulujen aloituksen myötä on saanut lukea somesta, kuinka monet lippukunnat aloittelevat syyskauden toimintaansa jälleen kerran.

Partion jäsenmäärälasku on puhuttanut taas kerran luottistapahtumissa pitkin kuluvaa vuotta ainakin Hämeen partiopiirin alueella. Voisiko yksi keino jäsenmäärälaskun pysäyttämiseksi olla monipuolisemmat partiotoiminnan toteutustavat? Kaikille ryhmänjihtajille ei välttämättä sovi tavanomainen viikkotoiminta syystä tai toisesta. Tällaisiin tilanteisiin voisi olla vaihtoehtona se, että ryhmät kokoontuvatkin viikonloppuina. Omassa kotilippukunnassa oli aikanaan seikkailijaryhmä, joka kokoontui leirialueellamme säännöllisen epäsäännöllisesti viikonloppuisin.

Varsin usein uusien ryhmien aloituksen esteenä on ryhmänjohtajien puute. Lippukunnan johtajistolta voisikin kysyä, onko kaikki mahdolliset partiotoimijat lippukunnassakäyty läpi? Voisivatko esimerkiksi jotkut samoajat toimia aikuisille apujohtajana esimerkiksi seikkailijajoukkueelle?

Nykyinen partio-ohjelma mahdollistaa uusia toimintatapoja: Voisiko tammikuu olla uusi elokuu? Yhtä hyvin tammikuussa voidaan täydentää toimintaryhmiä mainostamalla kevään aloitusta samaan tapaan kuin syksyllä alkavaa toimintakauden alkamista. Ja kannattaa muistaa, ettei esimerkiksi ryhmienjohtajien metsästyksessä kannata lannistuakaan. Tiedän, että joissakin tapauksissa on onnistuttu löytämään ratkaisu ryhmän pyörittämiseen joskus vasta juuri ennen lippukunnan aloitustapahtumaa.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

265 vastausta artikkeliin “Vinkkejä toimintakauden alkuun”

  1. StevenLET

    макрос варфейс x7 Забудьте о сложных настройках! С макросы варфейс ваша стрельба станет идеальной. Контроль отдачи, точность попаданий – всё это доступно вам уже сейчас. Улучшите свою игру и покажите всем, кто тут главный!

  2. LewisEncon

    What a data of un-ambiguity and preserveness of precious familiarity about unexpected emotions.
    Sedan service near me

  3. Glennphono

    гайнулин эмиль нилович Эмиль Гайнулин: личный бренд в Telegram. История успеха, принципы работы и вдохновляющие советы для тех, кто хочет создать свой прибыльный канал.

  4. Rafaeldrose

    Грузоперевозки Луганск Грузоперевозки Луганск: Переезды квартир и офисов любой сложности. Полный спектр услуг, включая упаковку, погрузку, разгрузку и сборку мебели. Работаем оперативно и аккуратно.

  5. Willardres

    Эфирные масла и медитация: как достичь гармонии Эфирные масла для духовного роста и самосовершенствования: Эфирные масла ладана, сандалового дерева и мирры способствуют медитации, углублению осознанности и духовному росту.

Vastaa

Exit mobile version