Vinkkejä toimintakauden alkuun

Syyskauden alussa monet lippukunnat painivat tekijäpulan kanssa. Ryhmänjohtajien löytämiseksi kannattaa lippukunnissa kokeilla uudenlaisia ja luoviakin ratkaisuja.

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Syksy on taas saapunut ja kesäleirit sekä vaellukset on pidetty. Koulujen aloituksen myötä on saanut lukea somesta, kuinka monet lippukunnat aloittelevat syyskauden toimintaansa jälleen kerran.

Partion jäsenmäärälasku on puhuttanut taas kerran luottistapahtumissa pitkin kuluvaa vuotta ainakin Hämeen partiopiirin alueella. Voisiko yksi keino jäsenmäärälaskun pysäyttämiseksi olla monipuolisemmat partiotoiminnan toteutustavat? Kaikille ryhmänjihtajille ei välttämättä sovi tavanomainen viikkotoiminta syystä tai toisesta. Tällaisiin tilanteisiin voisi olla vaihtoehtona se, että ryhmät kokoontuvatkin viikonloppuina. Omassa kotilippukunnassa oli aikanaan seikkailijaryhmä, joka kokoontui leirialueellamme säännöllisen epäsäännöllisesti viikonloppuisin.

Varsin usein uusien ryhmien aloituksen esteenä on ryhmänjohtajien puute. Lippukunnan johtajistolta voisikin kysyä, onko kaikki mahdolliset partiotoimijat lippukunnassakäyty läpi? Voisivatko esimerkiksi jotkut samoajat toimia aikuisille apujohtajana esimerkiksi seikkailijajoukkueelle?

Nykyinen partio-ohjelma mahdollistaa uusia toimintatapoja: Voisiko tammikuu olla uusi elokuu? Yhtä hyvin tammikuussa voidaan täydentää toimintaryhmiä mainostamalla kevään aloitusta samaan tapaan kuin syksyllä alkavaa toimintakauden alkamista. Ja kannattaa muistaa, ettei esimerkiksi ryhmienjohtajien metsästyksessä kannata lannistuakaan. Tiedän, että joissakin tapauksissa on onnistuttu löytämään ratkaisu ryhmän pyörittämiseen joskus vasta juuri ennen lippukunnan aloitustapahtumaa.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

375 vastausta artikkeliin “Vinkkejä toimintakauden alkuun”

  1. Brendonjut

    Подшипники для сельхозтехники Смазка подшипников Смазка подшипников – это необходимое условие для снижения трения, износа и обеспечения длительного срока службы.

  2. Earnestwhink

    you’re in reality a excellent webmaster. The site loading pace is incredible. It kind of feels that you’re doing any unique trick. Furthermore, The contents are masterwork. you have done a wonderful job in this matter!
    24/7 limo near me

  3. TerryVab

    Solpot Casino brings you high RTP slots Solpot Casino is booming—join the fun at solpot.xl-gamers.com https://solpot.xl-gamers.com Solpot Casino ensures secure, fair gaming: Your security and peace of mind are paramount at Solpot Casino. The casino employs cutting-edge security measures to protect your personal and financial information and ensures fair gaming through the use of certified random number generators.

  4. Jasonker

    специальные платежные агенты Инвойс в Корею – это счет на оплату, выставленный корейским поставщиком товаров или услуг. Он должен содержать информацию о сумме платежа, реквизитах поставщика и другие необходимые данные.

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut