Mielipide: Demokratiassa tarvitaan vaihtoehtoja — Myös partiossa

”Mitä tapahtuu partion demokraattisuudelle, jos meiltä katoaa mahdollisuus aidosti vertailla ja valita?” pohtii Riippumaton toimittaja Huugo Wahalahti mielipidekirjoituksessaan.

|

| Kuva: Hanna Kimmonen / Suomen Partiolaiset

Suomalainen partioliike nojaa vahvasti demokratian periaatteisiin päätöksenteossa. Yhdistyslain nojalla monet partioliikkeen periaatteiden mukaisesti toimivat yhdistykset järjestävätkin demokraattishenkisiä vaaleja muun muassa hallitustensa jäsenistöstä. Tänä syksynä edessämme on Suomen Partiolaisten jäsenkokous, jossa valitaan suomalaisen partioliikkeen päätösvaltaisia suunnannäyttäjiä seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Osa partiopiireistäkin valitsee uusia hallituksen jäseniä syyskokouksissaan lähiaikoina.

Huolenani kuitenkin nousee ehdokkaiden vähäinen määrä. Tälläkin hetkellä on tehtäviä niin piireillä kuin myös SP:llä, joihin kukaan ei ole asettunut ehdolle. Tästä nousee taakka lähtökohtaisesti demokraatisten vaalien harteille; Eihän demokratia toteudu, jos valinnanvaraa ei ole. Kuuluuhaan demokratian peruusperiaatetisiin mahdollisuus vertailla ja sen pohjalta valita paras ehdokas tehtävään.

En aja tekstilläni takaa, etteikö jo ehdolle asettuneilla ehdokkailla olisi annettavaa partioliikkeelle. Päinvastoin, suurin osa ehdokkaista piirien ja etenkin SP:n hallituksiin on mielestäni aivan malliporukkaa tavoittelemiinsa asemiin. Heiltä löytyy kokemusta, näkemystä & tahtotilaa kehittää partiota. Mutta kuitenkin tehtäviin, joihin ehdokkaita on vain yksi, ei meillä ole varaa valita kahden tai useamman huippuehdokkaan tiimoilta äänestyshetkellä soveliaampaa vaihtoehtoa tehtävään.

Demokraattisten äänestysten ohella demokratiaan kuuluu myös keskustelua. Kun vaihtoehdot puuttuvat, vaarana on keskustelun lopahtaminen. Aito demokratia antaa tilaa kilpailla moninaisilla ideoilla, visioilla & johtamistyyleillä. Yksittäisen ehdokkaan pohjalta tehtävään valitseminen ei anna meille samaa mahdollisuutta kasvuun ja kehitykseen, mitä aidosti demokraattinen ehdokasasettelu- ja äänestysprosessi voisi tarjota.

Miksi meillä ei ole ehdokkaita? Ovatko hallituspestit liian vaativia? Tuemmeko ja hyväksymmekö partiossa aidosti tarpeeksi erilaisia näkemyksiä päätöksenteossa? Voiko olla, ettei viesti ehdolle asettumisen mahdollisuudesta vain tavoita kaikkia mahdollisia ehdokkaita? Varmaa kuitenkin on, että tulevaisuudessa tarvitsemme enemmän ehdokkaita, joista valita.

On suorastaan velvollisuutemme pitää huolta partioliikkeen demokraattisista aspekteista. Jos nyt tunnet piston sydämmessäsi ja koet olevasi sovelias johonkin hallituspestiin, rohkene lähteä ehdolle! Vaaleissa ei tarvitse voittaa itselleen salkkua, jotta olisi onnistunut kampanjassaan. Ehdolle asettumisen kautta voi tehdä keskustelunavauksia partioliikkeen kipukohdista ja samalla tuoda kuuluviin omaa nimeään ja arvomaailmaansa.

Vaalit ilman valinnanvaraa vievät meiltä mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä – ja siksi tarvitsemme lisää ehdokkaita. Vaalit eivät ole vain muodollisuus nimetä sama tuttu kasvo päättäjäksi, vaan niillä muovataan koko partioliikkeen tulevaisuutta.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:
,

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

259 vastausta artikkeliin “Mielipide: Demokratiassa tarvitaan vaihtoehtoja — Myös partiossa”

  1. Ralphsoapy

    Заказал уборку склада, всё организовано и чисто.
    https://bilsteinkit.com/blog/44809

  2. Ralphsoapy

    Клининговая служба убрала после ремонта балкона.
    https://sciencewiki.science/wiki/Klining_66A

  3. Georgemew

    1xBet — это одна из самых популярных и надежных платформ, которая предлагает уникальные возможности и привлекательные бонусы для своих пользователей. Независимо от того, являетесь ли вы новичком в мире ставок или опытным игроком, промокоды 1xBet — это отличный способ повысить свои шансы на выигрыш.

    Промокоды – это ключ к дополнительным преимуществам и бонусам, которые предоставляются на платформе 1xBet. Получение промокода очень просто – просто зарегистрируйтесь на сайте и введите его в соответствующее поле. Как только вы активируете промокод, вам будут доступны дополнительные средства на вашем игровом счете, бесплатные ставки или другие привилегии, которые помогут вам увеличить свои шансы на успех.

    Использование промокодов 1xBet имеет множество преимуществ. Они позволяют вам получить дополнительные средства для ставок, что дает вам больше возможностей для выигрыша. Бонусы, полученные с использованием промокодов, могут быть использованы для различных видов ставок на спорт, казино, покер и другие игры, предлагаемые 1xBet. Таким образом, вы можете наслаждаться игрой и одновременно увеличивать свои шансы на успех.
    1хбет промокод при регистрации 1xbet promokod Бонусы являются одной из главных особенностей, которые делают 1xBet привлекательной для множества игроков. Как новый, так и постоянный пользователь, вы сможете воспользоваться различными видами бонусов, которые помогут увеличить ваши шансы на выигрыш. От приветственных бонусов до регулярных акций, 1xBet предлагает множество вариантов, чтобы удовлетворить ваши потребности и предпочтения.

    Один из самых популярных бонусов, предоставляемых 1xBet, – это приветственный бонус для новых игроков. Как только вы зарегистрируетесь на платформе, вам будет предложен щедрый приветственный пакет, который включает в себя бонус на первый депозит. Это означает, что вы получите дополнительные средства на свой игровой счет, чтобы увеличить свои возможности для ставок. Такой бонус является отличным стартом в вашем игровом путешествии и помогает вам исследовать различные игры и спортивные события.

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut