Site icon Riippumatto

Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole

Sofia Savonen

|

| Kuva: Mikko Bohm

Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.


Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.


Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.


Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.


Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.


Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.

Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

5 717 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”

  1. Broderick

    Our company has had the pleasure of serving Newport Beach yachting and boating needs since 1998.
    We strive to offer unique nautical events focused on private individuals and corporate
    venues. Our objective is to be known as the company that provides impressive yachts, impeccable service, with amenities that
    no one else has. Services Include: Harbor and Coastal Cruises, Weddings, Island Getaways (Catalina or other ports of
    call), Corporate Events and Team Building,
    Scattering of Ashes, Burials at Sea, Film Shoots, Fishing Charters, Christmas boat rentals Parade Viewing and many more.

  2. Davidgroli

    В современном обществе проблемы наркомании и алкоголизма приобрели особую актуальность, затрагивая не только отдельных людей, но и их близких, и сообщества. Эти зависимости оказывают негативное влияние не только на физическое здоровье, но и на психоэмоциональное состояние, нарушают социальные связи и ухудшают качество жизни. Наркологическая клиника ”Здоровое Настоящее” предлагает комплексный и научно обоснованный подход к лечению зависимостей. Мы используем современные методы диагностики и терапии, чтобы помочь пациентам вернуть здоровье и полноценную жизнь.
    Детальнее – [url=https://srochnyj-vyvod-iz-zapoya.ru/vyvod-iz-zapoya-v-stacionare-v-kazani.ru/]вывод из запоя на дому цена казань[/url]

  3. Rosetta

    I’m extremely impressed along with your writing abilities
    as smartly as with the structure for your weblog.
    Is that this a paid subject matter or did you customize
    it your self? Anyway keep up the nice quality
    writing, it’s uncommon to peer a nice weblog like this one
    today..

    Here is my webpage More info – Zack,

  4. Adelaida

    Hello to every body, it’s my first pay a visit of this
    webpage; this web site includes awesome and in fact excellent
    information in favor of readers.

    Feel free to visit my homepage … buy cialis

  5. Maddison

    At Doho Digital, we empower small businesses with our comprehensive BizMate CRM platform.

    Our services include search engine optimization (SEO), email and SMS marketing, CRM solutions, AI-powered scheduling and advertising, webchat
    integration, reputation management, lead generation, sales pipeline management,
    automation workflows, landing page and funnel building, membership and course management, e-commerce solutions, social media management,
    facebook and google advertising, paid search, text-to-pay solutions, invoice generation, and comprehensive reporting.
    We offer unmatched support with 24/7 assistance, free migration, unlimited users, price lock guarantee, and 1:1 onboarding,
    ensuring your business growth and success.

Vastaa

Exit mobile version