Site icon Riippumatto

Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole

Sofia Savonen

|

| Kuva: Mikko Bohm

Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.


Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.


Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.


Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.


Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.


Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.

Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

70 231 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”

  1. CrimsonZonean7Kew

    Je suis enthousiasme par Belgium Casino, il procure une sensation de frisson. Le choix de jeux est tout simplement enorme, avec des machines a sous aux themes varies. 100% jusqu’a 500 € avec des spins gratuits. Le service client est de qualite. Les transactions sont fiables et efficaces, parfois des recompenses additionnelles seraient ideales. Pour conclure, Belgium Casino est un incontournable pour les joueurs. En extra la plateforme est visuellement electrisante, ajoute une vibe electrisante. Un avantage notable les tournois reguliers pour la competition, assure des transactions fluides.
    https://casinobelgium777fr.com/|

  2. Verona

    SC88 là nền tảng cá cược thể thao nổi bật, tạo dựng tên tuổi
    số 1 với nền tảng pháp lý hợp pháp và công nghệ
    bảo mật hiện đại. Nền tảng mang đến tỷ lệ kèo cạnh tranh, nhiều bộ môn thi đấu cùng nạp rút siêu tốc.
    Với kế hoạch mở rộng năm 2025, SC88 cam kết phát triển môi trường cá cược bền vững, công bằng và vững chắc
    cho người dùng.

    Here is my blog … nhà cái sc88

  3. tanuqhMew

    Профессия парикмахера открывает широкие возможности для творческой самореализации и стабильного заработка в индустрии красоты. Школа-студия Юлии Бурдинцевой J-center Studio предлагает уникальную методику обучения: студенты с четвертого дня переходят к практике на реальных клиентах, нарабатывая бесценный опыт и уверенность в своих навыках. Программа курсов включает женские, мужские и детские стрижки, современные техники окрашивания и колористики, укладки и плетение, причем все расходные материалы предоставляет школа. На сайте https://j-center.ru/ можно выбрать формат обучения – групповой, индивидуальный или экстерн, а также записаться на специализированные курсы колориста или мужского парикмахера. Выпускники получают диплом установленного образца и помощь в трудоустройстве в салоны красоты Москвы, начиная карьеру уже состоявшимися специалистами.

  4. Diplomi_gsEi

    купить диплом об образовании уфа купить диплом об образовании уфа .

  5. Diplomi_gnEi

    купить аттестат за 9 классов екатеринбург купить аттестат за 9 классов екатеринбург .

Vastaa

Exit mobile version