Site icon Riippumatto

Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole

Sofia Savonen

|

| Kuva: Mikko Bohm

Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.


Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.


Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.


Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.


Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.


Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.

Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

13 692 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”

  1. Loreen

    Seseorang bisa disebut mengalami keranjingan video porno asalkan ia sudah kelewat
    suka-suka melihat film tersebut, lebih-lebih setiap keadaan. Selain itu, asalkan tidak
    diberi kewenangan sama gaya perundang-panggilan, setiap karakter dilarang mengantongi alias menyimpan kreasi pornografi seperti dimaksud
    dalam Pasal 4 ayat (1) UU Pornografi. Menjawab pertanyaan Anda,
    substansial buat dicatat bahwa dalam tentang maskulin bersama wanita sama-sama merelakan persetujuan selama perekaman film seksi mereka lagi pengambilan gambar bersama film pornografi tersebut saja digunakan selama interes sendiri seperti dimaksud dalam dispensasi
    pada atas, dan sampai-sampai respons pembentukan bersama penyimpanan yang dimaksud tidak terjumlah dalam lapangan lintup ”membuat” sebagaimana dimaksud Pasal 4 baris (1)
    UU Pornografi. Setiap kaum nan mengadakan diri sendiri beserta/atau individu beda serupa
    lagu ataupun obyek pembuatan gubahan, setem alias rekaman bahana,
    gambar hidup alias yang dapat disamakan tambah gambar
    hidup, syair lagu, syair, ilustrasi, film, dengan/maupun pigura nan mengeksploitasi pukau andil awak khusus yang sensual
    daripada kapita dewasa, ketelanjangan jasad beserta/alias magnet jasad ataupun samping-kuota tubuh kaum nan bersamba
    memberahikan atau berbuai-buai merangsang, keaktifan warga negara yang bertabrakan ucapan, kegiatan persona nan meluluskan masturbasi ataupun onani, kapita nan bersambungan seks ataupun melantaskan acara yang menumpu pada kaitan seks
    seraya pasangan berlawanan famili, kembaran sebangsa,
    kaum nan telah meninggal dunia lalu/ataupun per binatang sama dengan dimaksud dalam Pasal 20 dipidana pakai kejahatan terungku paling singkat 18 (delapan patos) rembulan selanjutnya paling
    lama 7 (tujuh) warsa dan/atau pidana diat paling sedikit Rp.

    Here is my web blog; bokep jepang

  2. Glen

    Hello it’s me, I am also visiting this website daily, this web site is genuinely nice and the people are really sharing nice thoughts.

    Look into my web-site :: black gay porn sex video – trans lesbian porn

  3. 1win_vmPi

    1win mines signal [url=http://1win3010.com]http://1win3010.com[/url]

  4. MelvinAdema

    online apotheke 24 stunden lieferung auf rechnung: online spotheke – apotehke

  5. zaimpodzalogptsekbvet

    где взять деньги под залог авто
    proavtolombard-pts65.ru/ekb.html
    лучшие кредиты под залог авто

Vastaa

Exit mobile version