Site icon Riippumatto

Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole

Sofia Savonen

|

| Kuva: Mikko Bohm

Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.


Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.


Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.


Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.


Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.


Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.

Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

39 449 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”

  1. JosephRic

    Онлайн новостной https://antifa-action.org.ua портал с круглосуточным обновлением. Свежие новости, репортажи и обзоры. Важные события страны и мира, мнения экспертов и актуальная аналитика.

  2. cgminer download

    cgminer download
    CGMiner Application: Advanced Mining Solution for Digital Currency Enthusiasts

    What Exactly is CGMiner?

    CGMiner represents one of the top mining applications that enables mining Bitcoin, Litecoin, Dogecoin, and various digital currencies. The application supports ASIC, FPGA, and GPU (versions up to 3.7.2). CGMiner is flexible in its settings and supports parallel processing, working with multiple pools, as well as remote control and surveillance of your mining hardware settings.

    Key Features

    Multi-Coin Compatibility
    CGMiner specializes in mining multiple digital currencies including Bitcoin (BTC), Litecoin (LTC), Dogecoin (DOGE), and multiple alternative coins with distinct cryptographic algorithms.

    Hardware Compatibility
    The software works with three main types of mining hardware:
    – ASIC Miners – Dedicated processors for maximum efficiency
    – Field-Programmable Gate Arrays – Programmable logic devices for custom mining tasks
    – Graphics Processing Units – Video cards (supported up to version 3.7.2)

    Enhanced Features
    – Configurable parameters – Detailed controls for equipment tuning
    – Parallel processing – Full usage of CPU and GPU resources
    – Multi-pool support – Automatic failover between mining platforms
    – Remote management – Operate and track hardware from remote locations

    What Makes CGMiner Special?

    CGMiner distinguishes itself for its consistent performance, high performance, and affordability. It’s completely free to use, open-source, and provides transparent logging for efficiency evaluation. The application’s robust feature set positions it as optimal for both domestic and industrial-scale mining activities.

    Installation Guide

    Installation is straightforward on Linux and Windows platforms. Configuration can be done through files or command-line parameters, providing accessibility for users of all experience levels.

    Summary

    CGMiner remains one of the top choices for professional crypto mining, offering the stability and efficiency required for profitable mining.

  3. JamesGog

    ZType Game: An adrenaline-pumping typing shooter where fast fingers destroy words incoming from space-speed and accuracy win the game: ZType game levels and challenges

Vastaa

Exit mobile version