Sofia Savonen
|
| Kuva: Mikko Bohm
Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.
Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.
Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.
Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.
Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.
Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.
Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Lukijan mielipide
Viimeisimmät kommentit:
41 652 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”
-
-
Robertrex
Cracker Barrel’s modern makeover doesn’t stop with redoing its restaurants. It’s dropping the barrel and the man from its logo, too.
On Tuesday, the Southern-inspired casual dining chain unveiled a new logo “rooted even more closely to the iconic barrel shape,” but without the barrel itself — a central part of the brand’s identity since 1977. (As for the the barrel itself, it was “essentially the water coolers of the day,” Cracker Barrel explained in a blog post.)
[url=https://tripskan39.cc]tripscan top[/url]
The identity refresh also includes new TV commercials, a redesigned menu and several new fall-themed foods, part of a larger $700 million transformation plan to shake off its stodgy image and lure in new diners.“The way we communicate, the things on the menu, the way the stores look and feel … all of these things came up time and time again in our research as opportunities for us to really regain relevancy,” said CEO Julie Felss Masino in 2024.
https://tripskan39.cc
tripscan
In particular, the new logo is the latest in a string of changes angering some of its loyal fans who fear the 56-year-old chain is drifting too far from its bucolic roots. On social media, some users griped, with one writing that the “changing the logo just feels like another little piece of culture dying off.” The change also angered some conservatives, too, like President Donald Trump’s son.Cracker Barrel has also been remodeling some of its 660-plus restaurants. The chain has “decluttered” the interiors by removing the country-themed trinkets that lined the walls and lightened up the interiors, shifting away from the dark woods. So far, reaction has been mixed on social media, with some videos on TikTok going viral voicing their displeasure.
Masino remains adamant that the renovations are working, telling ABC News this week that “people like what we’re doing” and that feedback has been “overwhelmingly positive.”
In June, Cracker Barrel posted an unusual earnings report for a restaurant: It’s taking a $5 million hit from tariffs because of its retail shops, which largely has products imported from overseas. Restaurant revenue and same-store sales both slightly grew, mirroring other increases casual dining chains are experiencing.
-
-
Diplomi_vemi
купить диплом колледжа с занесением в реестр купить диплом колледжа с занесением в реестр .
Vastaa