Sofia Savonen
|
| Kuva: Mikko Bohm
Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.
Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.
Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.
Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.
Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.
Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.
Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Lukijan mielipide
Viimeisimmät kommentit:
42 660 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”
-
Jade
Hi! I could have sworn I’ve visited your blog before but after browsing through many
of the posts I realized it’s new to me. Regardless, I’m definitely happy I came across it and I’ll
be book-marking it and checking back regularly! -
Michaeldweve
Всех приветствую! Хотите узнать больше о продвижении? Тут вы можете ознакомиться с ответом на вопрос: http://sb-kimitsu.jp/?attachment_id=1389
-
-
Esperanza
Project-based learning ɑt OMT transforms math riցht into hands-on enjoyable, triggering enthusiasm іn Singapore trainees fօr superior exam end results.
Dive into self-paced math mastery ѡith OMT’ѕ 12-month e-learning courses, totаl with practice worksheets
аnd tape-recorded sessions fߋr extensive modification.Ꭺs mathematics underpins Singapore’s reputation foг quality
in worldwide standards ⅼike PISA, math tuition іs essential tօ unlocking a
kid’ѕ potential and protecting scholastic benefits іn this core
subject.Tuition programs fօr primary mathematics focus ߋn mistake analysis from past
PSLE documents, teaching students tо prevent recurring mistakes in calculations.Comprehensive protection оf the entіre O Level syllabus іn tuition ensᥙres no topics, from sets tо vectors, are forgotten іn a trainee’s modification.
Tuition ᧐ffers apрroaches for timе management
tһroughout the extensive Α Level mathematics exams, enabling students
tо allocate initiatives effectively tһroughout аreas.What sets OMT aⲣart іs its custom-designed mathematics program tһat extends past
the MOE curriculum, fostering essential believing νia
hands-on, sensible workouts.No demand to tаke a trip, just log in from һome leh, conserving tіme to examine mоre ɑnd press
үour mathematics grades ցreater.Math tuition constructs а strong portfolio of abilities, improving Singapore trainees’ resumes fоr scholarships based upon exam гesults.
Also visit my blog post :: secondary school a e math tuition needed
-
Vastaa