Kolumni: Miksi olla aikuisena partiossa?

Aikuiselle partiossa parasta on toisten partiolaisten seura ja yhteisö, kirjoittaa Riippumaton kolumnisti Viljami ”Viltsu” Lampilinna.

Viljami ”Viltsu” Lampilinna

|

| Kuva: Ari Arola

Kun viime aikoina joku on kysellyt, että vieläkö olen partiossa mukana niin olen vastannut pelanneeni
partion loppuun. Peli alkoi tyypilliseen tapaan 7-vuotiaana sudenpentuna kasvattajaseura Turun
Mikaelin Sinisten riveissä, kulki paikallis- ja piirisarjan johtopestien läpi kansallisen liigan
hallitustehtäviin asti. Sen jälkeen pääsin vielä jäähdyttelemään uraa Value Based Leadership ja
Kolmiapila-Gilwell koulutuksia sekä Satahankaa johtamalla. Kansainvälisillä areenoillakin tuli käytyä
molemmissa lajin kattojärjestöissä toimien, lopulta niinkin kauas kuin Japaniin, Filippiineille ja
Brasiliaan asti partioliikkeen soihtua kuljettaen.


Siksipä olen jatkanut tuota loppuun pelaamisen lausahdusta toteamalla, että partio ei enää anna
minulle mitään. Kyllä, lopulta olin partiossa itsekkäistä syistä, kun ajankäytön vaakakupin toiselle
puolelle asettui perhe, työura ja omasta itsestä huolehtiminen. Onhan niitä ehdotuksia tullut
ajankäyttöni kohdentamisesta, milloin mihinkin keskusmeijerin (Suomen Partiolaiset)
projektiluontoiseen tehtävään, mutta ne on ollut helppo naureskella pois, kun yksikään ei ole
suomirock-lyriikoita lainatakseni ”tuntunut munaskuissa” (Eppu Normaalia, jonnet).


Miksi ihmeessä antaisin arvokkainta asiaani partiolle? Sitä ainoaa, jonka määrä tässä maailmassa on
jokaisella meistä rajallinen. Nimittäin kaikkea muuta paitsi aikaa saa ihmiselämässä lähes loputtoman
määrän, ainakin yhdelle ihmiselle riittävästi, kun vain luovuttaa aikaansa sitä vastaan. Jokin partiossa
aiemmin ollut, joka täytti sisäisen tarpeeni, on tällä hetkellä poissa. Tai on jokin pieni hiillos jäänyt
kytemään, kun hakeuduin viisastelemaan uuteen riippumattomaan partiomediaan.


Keskeinen sana kuvaamaan omaa partiopolkuani, valintojani rekrytoijana ja seuraavaksi antamanani
ohjenuorana on edellisen kappaleen viimeisestä virkkeestä korjaamani ”hakeuduin”. Kirjoitin siihen
ensin ”päädyin”, mutta en minä mitenkään ”päätynyt” kolumnistiksi. Näin rekrytointi-ilmoituksen
somessa ja koin ensimmäistä kertaa vuosiin halua antaa ajastani partiolle. Ihan itse tein päätöksen,
enkä ”päätynyt” tänne kuin jokin ulkoinen voima olisi minut tyrkännyt näkemään vaivaa, asettumaan
ehdolle, vakuuttamaan hakemuksessa ja pestikeskustelussa, että oikeasti haluan tehdä tätä. Tässä on
se ydin mitä sinunkin, rakas lukija, tulisi pohtia: Miksi haet johonkin pestiin? Value Based Leadership
koulutuksessa toistetaan väsymiseen asti kysymystä ”Miksi se on sinulle tärkeää?”. Niin, miksi?


Aikoinaan partiopesteihin rekrytoitaessa laitoin melkein suoralta kädeltä roskakoriin hakemukset,
joissa luki jotain sen suuntaista, että tämä tehtävä olisi seuraava askel partiourallani. Syyttäkää
kusipääksi, jos haluatte, mutta minä en aikonut pestata henkilöitä, joilla siinsi silmissä jokin kaukainen
haave jostain ”pinssistä” (kuten vaimoni partion ansiomerkkejä kuvaa) tai edessä ja takana siintävästä
jatkumosta, jossa jokin ennalta määrätty polku veisi luonnollisesti ja vääjäämättä seuraavalle tasolle.
Halusin ihmisiä, joilla on sisäsyntyinen motivaatio, ei pelkkä hehkuva hiillos vaan liekki sisällään tätä
asiaa kohtaan! Tämä tarkoitti ennakkoluulottomasti ja ajan henkeen sopivasti (2010-luvun
jälkimmäisellä puoliskolla Ei-Vielä-Partiolaisten rekrytointi partion pesteihin oli muotia) myös
perinteisen muotin ulkopuolelle katsomista. Varsinkin aikuisena partion aloittaneet tai partion liepeillä
pyörivät henkilöt tuntuivat varsin hyviltä ja tervehenkisiltä rekrytoitavilta, sillä heillä oli asiaan kuin
asiaan sopivan analyyttinen ote. Meillä seitsenvuotiaasta lähtien aivopestyillä ei useinkaan ole taitoa
hengittää syvään ja katsoa isoa kuvaa aatteen palon roihutessa syvällä sisimmässä.


Samalla ja hieman ristiriitaisesti edellä sanomaani nähden aloin etsimään pesteihin henkilöitä, joilla oli
oma lehmä ojassa. Sellaisia, jotka tiesivät mitä pestissä haluavat oppia. Heitä erotti seuraavan
partiopolun askeleen ottajista kasvun mentaliteetti. He halusivat oppia jotain uutta, osoittaa taitonsa oikeaa elämää varten tai kehittää itseään ihmisenä, jos tänä päivänä joku enää kaukaisia
partioihanteita jaksaa muistella, kun kaikilla on omat arvonsa sormiensa kanssa navoissaan. Tällaisille
ihmisille pitää myös pystyä rekrytoijana tarjoamaan jotain. Kun Finnjamboree Roihun johtajakaksikkoa
ryhdyttiin rekrytoimaan, soittelin entisille leirinjohtajille ja kysyin mitä kokemuksesta jäi käteen, jolla
voisi innostaa hyviä hakijoita matkaan. Eräs heistä totesi ”kihdin minä sieltä sain” ja päätin, että
meidän pitää varmistaa, että järjestön merkittävimmästä ja vaikuttavimmasta projektitehtävästä on
pakko saada muutakin kuin fyysisiä oireita ja joku kiva pinssi. Joten rekrytoijankin kannattaa pohtia,
miksi joku haluaisi vapaaehtoisesti tähän aikaansa käyttää. Muutoin saadaan niitä, jotka vain
”päätyvät” pestiin ja tuntuvat päätyvän kovin usein moneen muuhunkin pestiin ja lopulta ohareihin
(nyk. ghostaus), kun kaikkia pestejä, tai edes sitä yhtä, ei olekaan aikaa tai halua hoitaa.


Tässä rekrytointitavassa on toki riskinsä. Osaavia ja kykeneviä rekrytoitaessa pitää muistaa, että heillä
on kysyntää myös muualla. Ja muualla heille saatetaan jopa maksaa euromääräistä korvausta
antamastaan ajasta. Tai sitten jos heillä on aikaa käytössä vaikkapa elämäntilanteensa takia, niin ne
saattavat muuttua ja taas aika menee muualle kuin partioon. Edellyttää todellista taitoa saada
vapaaehtoiset, joilla olisi niin kutsutusti parempaakin tekemistä, pysymään partiossa. Tällöin tulee
hakijapulan kanssa kamppailevalle rekrytoijalle ja yksittäiselle partiojohtajalle kuten sinä yksi tärkeä
tekijä, joka on ehkäpä paras syy olla aikuisena partiossa. Nimittäin ne ihmiset.


Missään muualla ei tapaa niin avarakatseista, valpasta, toimeen tarttuvaa, avuliasta, lämminhenkistä,
samanmielistä, erilaisuudessaan ihastuttavaa ja aitoa ihmistä keskittyneenä yhteen kuin partiossa.
Partiolaisista oli aikanaan n. kolmannes aikuisia ja en usko luvun muuttuneen. Ongelmana on, että he
tekevät partion kasvatustehtävän kannalta vääriä asioita. Kuitenkin, kun oikea henkilö kysyy, että
lähtisitkö MINUN kanssani tekemään jotain partiokasvatusta edistävää, mutta ojankaivuuseen
hauskuustasoltaan verrattavaa puuhaa, niin tulijoita löytyy. Se johtuu siitä, että molemmat kysyjä ja
kysyttävä tietävät luvassa olevan niitä hetkiä, joiden vuoksi kannattaa olla aikuisena partiossa.
Sellaisia, joissa kaivetaan sitä ojaa kaatosateessa ja silti naurattaa niin paljon, että meinaa tulla pissat
housuun.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

7 560 vastausta artikkeliin “Kolumni: Miksi olla aikuisena partiossa?”

  1. DavidRepsy

    Надёжные ресурсы азартных услуг гарантируют участникам шанс к премиальному гэмблингу через специализированные ресурсы, включая винити официальный сайт , которые исполняют общепринятые критерии конфиденциальности.
    Механизм активации necessita предоставления идентификационных сведений через защищённые SSL-соединения. Букмекеры запрашивают письменное verification дееспособности и территории жительства для соблюдения законодательных норм.
    Двухэтапная authentication выступает необходимым частью новейших solutions безопасности. Клиенты обретают SMS-токены, push-сообщения или используют dedicated утилиты по типу Google Authenticator.
    Альтернативные адреса ликвидируют трудности geographic запретов и DDoS-assault. Фактически mirrors составляют дублированные копии центрального платформы с поддержанием инструментария и пользовательских деталей.
    Профессиональные геймеры рекомендуют keeping новейшие списки функционирующих копий в закладках браузера. Букмекеры направляют информацию о актуальных ссылках через почтовые сервисы, Telegram-группы и телефонные приложения.
    Банковские переводы через проверенные площадки покрыты защитными methods уровня банковского направления. Extraction финансов реализуется исключительно на проверенные реквизиты держателя учётной записи.

  2. DavidRepsy

    Подбор качественного betting портала в текущих рамках подразумевает особого рассмотрения к лицензионному статусу. Компетентные пользователи знают, что СЌРЅРѕРјРѕ казино предоставляет актуальную материалы о доступных ресурсах.
    Механизм создания аккаунта в проверенных платформах включает требуемую валидацию личности. KYC-требования гарантируют как заведение, так и геймера от фрода. Промежуточные лимиты на снятие финансов до окончания подтверждения – нормальная система.
    Технические препятствия на доступ к развлекательным сервисам преодолеваются через параллельные URL. Активные клоны обеспечивают тотальную эффективность центрального платформы. Денежные переводы, игровой достижения и наградные программы остаются постоянными.
    Финансовая безопасность оценивается степенью используемых денежных инструментов. SSL-шифрование, PCI DSS валидация и двухфакторная проверка создают защищенный заслон ограждения.
    Геймплейная ассортимент лицензированных провайдеров объединяет слоты от лидирующих производителей. RTP-показатели, волатильность и математические системы испытывают беспристрастную контроль в признанных организациях.
    Механизмы стимулирования в серьезных сервисах строятся на открытых правилах отыгрыша. Вейджер x35-40 расценивается приемлемым для автомат-льгот, в то время как традиционные игры засчитываются в расчет с уменьшенным процентом.

  3. Davidkib

    Азартная отрасль являет активный расширение, завлекая множество клиентов. Опытные сайты предоставляют безопасную атмосферу для развлечений. Подробную информацию о указанных брендах возможно обнаружить на Килограмм казино .
    Аккредитация является главным элементом селекции сайта. Лицензиаты Мальты дают строгий надзор экономических операций. Отдельная официальная сайт проходит плановые ревизии RNG-механизмов.
    IT параметры современных беттинг-платформ включают SSL-кодирование денежного категории. Создатели виртуального софта уровня Microgaming, NetEnt, Pragmatic Play добавляют продвинутые модели хаотичных параметров.
    Процедура проверки учётной записи требует направления свидетельств KYC-формата. Удостоверение, выписка о финансах, доказательство адреса — базовый список для итогового входа.
    Параллельные URL решают проблемы с фильтрацией компаний. Функционирующие дубли корректируются постоянно компьютерными специалистами. Смартфонные программы обычно работают устойчивее браузерных форматов.
    Банкролл-менеджмент определяет долгосрочную успешность азартных периодов. Экспертные игроки рекомендуют лимитировать количество бета до 1-2% от совокупного резерва.

  4. DavidRepsy

    Отбор проверенного игорного портала предполагает детального разбора правовых бумаг. Новые ресурсы Килограмм казино гарантируют игрокам безусловную информацию о собственных допусках.
    Механизм оформления счета подразумевает определенное количество необходимых стадий верификации. Провайдеры настаивают свидетельства, засвидетельствующие персону и возраст. Традиционный KYC-алгоритм требует от 24 до 72 промежутков.
    Распоряжение капиталом открывается с назначения границ на вклады. Искусные игроки настаивают эксплуатировать установку 5% от совокупного казино фонда на индивидуальную сессию.
    Цифровые запреты владельцев обязывают эксплуатировать дополнительные ссылки. Клоны хранят полную функциональность основного площадки, включая архив операций и гемблинг достижения.
    Актуальные банковские инструменты обеспечивают моментальные вклады через электронные кошельки. Bitcoin, Ethereum и стабильные валюты обеспечивают анонимность и мизерные платежи. Продолжительность проведения снятий достигает 10-30 минут.
    Схемы лояльности подразумевают каскадные уровни с прогрессивным компенсацией. VIP-кураторы гарантируют уникальные бонусы, расширенные рамки и приоритетную поддержку.

  5. DavidRepsy

    Поиск безопасного игорного ресурса подразумевает глубокого рассмотрения юридических бумаг. Новые сайты СЌРЅРѕРјРѕ казино предлагают клиентам безусловную данные о своих аккредитациях.
    Процедура открытия аккаунта предусматривает ряд обязательных этапов верификации. Операторы запрашивают бумаги, устанавливающие личность и возраст. Классический KYC-механизм продолжается от 24 до 72 часов.
    Управление банком открывается с установления ограничений на взносы. Опытные геймеры советуют эксплуатировать принцип 5% от суммарного развлекательного капитала на одну партию.
    Программные барьеры поставщиков побуждают внедрять резервные ссылки. Зеркала удерживают полную работоспособность первичного ресурса, подразумевая архив транзакций и азартный успех.
    Современные финансовые способы гарантируют скоростные инвестиции через электронные счета. Bitcoin, Ethereum и стейблкоины обеспечивают приватность и минимальные платежи. Продолжительность реализации снятий равно 10-30 промежутков.
    Схемы лояльности содержат каскадные степени с накапливающимся вознаграждением. VIP-представители предлагают персонализированные подарки, расширенные лимиты и опережающую сервис.

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut