Site icon Riippumatto

Lukijan mielipide: Partion on näytettävä hyvää esimerkkiä tekoälyn käyttämisessä

Kirjoittaja pohtii, voiko tekoälyn käyttö olla osana vastuullista partiotoimintaa ja toivoo arvostusta vapaaehtoisten tekemää työtä kohtaan.

Helka Walldén

|

| Kuva: Mari Lehtisalo

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset (PäPa) tekivät joulukuussa Instagram-tarinaansa sarjan postauksia Kestävästi partiossa -hankkeesta. Somejulkaisusarjassa silmääni pistivät AI-generoidut eli tekoälyllä tuotetut kuvituskuvat, joista myös lähetin PäPan sometilille kysymyksen: ollaanko PäPan sometiimissä tietoisia tekoälyn eettisyydestä ja ekologisuudesta?

Tekoälyn kouluttaminen ja käyttäminen kuluttavat energiaa moninkertaisesti enemmän kuin esimerkiksi yhden Google-haun tekeminen. Tekoälyn käyttöä onkin vaikeaa pitää kovinkaan ekologisesti kestävänä. Lisäksi monet tekoälytyökalut käyttävät oikeiden ihmisten tekemiä kuvia ja taidetta omien kuviensa luomiseen eli toisin sanoen varastavat oikeiden ihmisten taidetta ja työtä antamatta siitä kunniaa tai mainintaa. Kyseisessä tapauksessa PäPan somejulkaisuihin oli käytetty Adobe Fireflyta, joka on tämän asian suhteen eettisempi, sillä se on koulutettu ”stock imageilla”, jotka ovat ns. tekijänoikeusvapaita, mutta tämäkin tekoälyn ominaisuus on hyvä tiedostaa.

Partiolaisena ja vapaaehtoisena AI-kuvissa minua kuitenkin hiertää vielä näitä ongelmakohtiakin enemmän vapaaehtoisten tekemän työn ohittaminen. Meillä on partiossa hirmuisesti vapaaehtoisia, jotka ovat omasta halustaan käyttäneet aikaansa ja nähneet vaivaa tuottaakseen partiolle kuvamateriaalia – valokuvia, grafiikoita ja piirroksia kuvituskuviksi. Niin keskusjärjestöillä kuin partiopiireilläkin on kattavat kuvamateriaalipankit, joiden käyttöä on helpotettu lajittelemalla kuvat teemoittain kansioihin. Somepostausta tehdessä on epäilemättä kätevämpää käyttää tekoälyn generoimia kuvia, mutta mielestäni olisi kunnioittavaa niitä kuvia tehneitä vapaaehtoisia kohtaan, että julkaisija viitsisi käyttää edes hieman enemmän aikaansa ja etsiä sopivan kuvan materiaalipankista.

Koska partio pyörii vapaaehtoisten voimin, mielestäni olisi tärkeää osoittaa kunnioitusta ja arvostusta tehtyä työtä ja nähtyä vaivaa kohtaan – ja jaksaa nähdä itse hieman enemmän vaivaa esimerkiksi materiaalipankin hyödyntämiseen.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:
,

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

3 114 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partion on näytettävä hyvää esimerkkiä tekoälyn käyttämisessä”

  1. RichardBut

    спины за регистрацию в подарок без депозита Использование фриспинов за регистрацию без отыгрыша — это отличная возможность для новичков в игровой индустрии. Они позволяют изучить функционал казино, оценить качество игровых автоматов и понять механику игры, не рискуя своими деньгами. Для опытных игроков это, скорее, приятное дополнение к другим бонусам или возможность быстро протестировать новое казино. Главное — подходить к таким предложениям с головой, осознавая все условия и потенциальные ограничения.

  2. JeffreyBries

    Халява в казино казино бонусы за регистрацию Бесплатные вращения в популярных слотах, актуальные акции и подробные условия использования.

  3. tiktok views

    Real talk: the difference between success and obscurity often comes down to that initial push, so don’t hesitate to explore ways to buy tiktok likes and views on your best content pieces.

  4. shkola onlain_gpmn

    ломоносов школа shkola-onlajn-21.ru .

  5. Georgeglisa

    Отвод воды от фундамента https://totalarch.com/kak-pravilno-otvesti-vodu-ot-fundamenta-livnevka-svoimi-rukami-i-glavnye-zabluzhdeniya какие системы дренажа использовать, как правильно сделать отмостку и избежать подтопления. Пошаговые рекомендации для частного дома и дачи.

Vastaa

Exit mobile version