Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?

Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?

Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.

Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?

 Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.

Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa

Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.

Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

5 660 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”

  1. Ralphhew

    Clear Meds Direct: amoxicillin without rx – antibiotic treatment online no Rx

  2. DennisPap

    Близкий человек в запое? Не ждите ухудшения. Обратитесь в клинику — здесь проведут профессиональный вывод из запоя с последующим восстановлением организма.
    Углубиться в тему – [url=https://kapelnica-ot-zapoya-kolomna11.ru/]поставить капельницу от запоя[/url]

  3. Brianbew

    Экстренная помощь при выводе из запоя в Архангельске организована по четко отлаженной схеме. Специалисты проводят комплексное обследование пациента на месте, разрабатывают индивидуальный план терапии и незамедлительно приступают к детоксикации. Такой подход позволяет максимально быстро нейтрализовать токсическую нагрузку и восстановить жизненно важные функции организма.
    Получить больше информации – [url=https://vyvod-iz-zapoya-arkhangelsk66.ru/]вывод из запоя на дому круглосуточно архангельск[/url]

  4. Barrettket

    В современных условиях лечение алкогольной и наркотической зависимости требует комплексного подхода и быстрого реагирования. Нарколог на дом в Челябинске — это услуга, позволяющая получить квалифицированную помощь без необходимости посещения медицинского учреждения. Такая форма оказания медицинской помощи особенно актуальна для пациентов с острыми состояниями, а также тех, кто нуждается в анонимности и комфорте домашней обстановки.
    Подробнее – https://narkolog-na-dom-chelyabinsk13.ru/

  5. Jerryarrar

    Клиника специализируется на домашней детоксикации и стационарном лечении алкогольной зависимости. Основные направления работы:
    Детальнее – http://vyvod-iz-zapoya-mariupol13.ru/vyvod-iz-zapoya-kruglosutochno-mariupol/

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut