Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?

Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?

Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.

Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?

 Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.

Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa

Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.

Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

6 201 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”

  1. BillyNen

    Вывод из запоя в Реутове — это экстренная комплексная помощь при алкогольной интоксикации, направленная на быстрое и безопасное выведение токсинов из организма, восстановление водно-электролитного баланса и купирование опасных симптомов абстинентного синдрома. В наркологической клинике «Феникс-Мед» вы можете заказать выезд квалифицированного врача на дом или пройти лечение в стационаре, доверив своё здоровье команде опытных специалистов.
    Получить больше информации – https://vyvod-iz-zapoya-reutov4.ru/

  2. Jeffreynurep

    Оказание наркологической помощи в домашних условиях имеет ряд нюансов. Пациент находится в знакомой среде, что снижает уровень тревоги и позволяет легче переносить лечебные процедуры. При этом специалист оснащён необходимым оборудованием для экстренной помощи, что важно при рисках осложнений. Поддержка близких дополнительно повышает эффективность терапии.
    Подробнее можно узнать тут – https://narkolog-na-dom-volgograd13.ru/narkolog-na-dom-czeny-volgograd

  3. MichaelDyept

    В течение процедуры пациент находится под непрерывным наблюдением: внутривенные капельницы с регидратационными растворами, витаминно-минеральными комплексами и гепатопротекторами обеспечивают восстановление функций печени, нормализацию обменных процессов и поддержку работы сердечно-сосудистой системы. При необходимости к лечению привлекаются узкопрофильные врачи — кардиолог, невролог или терапевт — что делает процесс максимально комплексным. По завершении выведения из запоя врач предоставляет подробный план поддерживающей терапии с рекомендациями по питанию, питьевому режиму и графику повторных консультаций.
    Выяснить больше – [url=https://vyvod-iz-zapoya-reutov4.ru/]vyvod iz zapoya stacionar[/url]

  4. 888starz_htkr

    888starz bd [url=www.starz888.pro/]www.starz888.pro/[/url] .

  5. Vigodno priobresti diplom ob obrazovanii!_igpr

    диплом купить в благовещенске диплом купить в благовещенске .

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut