Site icon Riippumatto

Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?

Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?

Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.

Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?

 Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.

Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa

Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.

Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

6 250 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”

  1. PeterAstew

    В «Север-Мед» вы найдёте не только медицинскую, но и социальную поддержку: наши специалисты помогают восстановить утраченные навыки общения и трудоспособности. Родственники могут пройти семейное консультирование, где профессионалы подскажут, как построить эффективный диалог с зависимым и создать благоприятную среду для выздоровления.
    Исследовать вопрос подробнее – http://narkologicheskaya-klinika-zhukovskij4.ru

  2. Richardgorge

    Ключевым этапом является снятие интоксикации и устранение абстинентного синдрома. Применяются препараты, направленные на нормализацию работы внутренних органов и поддержание общего состояния здоровья. Медикаментозная терапия включает назначение антидепрессантов, препаратов, блокирующих тягу к алкоголю, что подтверждается исследованиями, опубликованными на научном портале PubMed. Актуальные рекомендации по медикаментозному лечению алкоголизма доступны на Национальном центре здоровья.
    Ознакомиться с деталями – https://lechenie-alkogolizma-krasnodar00.ru/klinika-lecheniya-alkogolizma-krasnodar

  3. Jorgeindus

    Подробности о методах детоксикации и профилактике абстиненции можно найти на сайте Национального института по борьбе с зависимостями США (NIDA). В ходе детоксикации применяется мониторинг жизненных показателей, что обеспечивает безопасность пациента. Своевременная медицинская помощь при абстинентном синдроме предотвращает развитие тяжелых осложнений, включая судороги и сердечно-сосудистые кризы.
    Получить дополнительную информацию – http://narcologicheskaya-klinika-ekaterinburg00.ru/narkologicheskaya-klinika-kodirovka-v-ekaterinburge/

  4. Jeffreyref

    После стабилизации назначаются препараты, снижающие влечение к алкоголю, нормализующие работу нервной системы и улучшающие общее самочувствие. К методам кодирования относятся уколы, вшивание препаратов, аппаратные методики и психотерапевтические техники. Врач всегда индивидуально подбирает программу — с учётом предыдущего опыта, наличия хронических болезней, особенностей организма.
    Получить дополнительные сведения – https://lechenie-alkogolizma-vidnoe4.ru/lechenie-alkogolizma-stoimost-v-vidnom

  5. Richardlix

    CanadRx Nexus: canadian drug pharmacy – thecanadianpharmacy

Vastaa

Exit mobile version