Site icon Riippumatto

Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?

Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?

Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.

Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?

 Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.

Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa

Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.

Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

6 458 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”

  1. PeterAstew

    С момента основания клиники мы делаем ставку на сочетание передовых медицинских протоколов и внимания к каждому пациенту. Наши наркологи регулярно проходят обучение на базе ведущих российских и европейских центров, что позволяет внедрять в практику новые аппараты для аппаратной детоксикации, в том числе плазмаферез и молекулярное диализирование. Психологи и психотерапевты клиники работают по стандартам когнитивно-поведенческой терапии и мотивационного интервьюирования, а наши реабилитационные курсы аккредитованы в Международной ассоциации специалистов по алкоголизму и наркомании.
    Выяснить больше – http://narkologicheskaya-klinika-zhukovskij4.ru

  2. MichaelFenty

    Современная наркологическая клиника в Мариуполе ориентирована на комплексное и индивидуальное лечение алкогольной и наркотической зависимости, обеспечивая пациентам высококвалифицированную помощь с использованием доказанных медицинских протоколов и новейших технологий. Зависимость — это хроническое заболевание, требующее профессионального подхода, основанного на научных данных и многолетнем опыте специалистов.
    Разобраться лучше – https://narkologicheskaya-klinika-mariupol13.ru/chastnaya-narkologicheskaya-klinika-mariupol

  3. Donaldfunda

    Мы предлагаем полный цикл наркологической помощи — от экстренного вывода из запоя до длительной реабилитации. Ниже перечислены основные направления работы клиники.
    Получить дополнительную информацию – [url=https://narkologicheskaya-klinika-volgograd13.ru/]наркологические клиники алкоголизм в волгограде[/url]

  4. Martingon

    Услуга вывода из запоя на дому в Туле разработана для тех, кто столкнулся с тяжелыми последствиями злоупотребления алкоголем. Основная цель – оперативная детоксикация организма, восстановление нормального обмена веществ и предотвращение дальнейших осложнений. Врач нарколог проводит полный комплекс обследований и назначает персонализированный план лечения, включающий медикаментозную терапию и психологическую поддержку, что позволяет обеспечить стабильное восстановление организма.
    Изучить вопрос глубже – https://vyvod-iz-zapoya-tula000.ru/vyvod-iz-zapoya-anonimno-tula/

  5. MichaelDyept

    Своевременный выезд нарколога снижает риск осложнений и ускоряет вывод из запоя, а под контролем профессионала каждая процедура проходит максимально безопасно.
    Получить дополнительную информацию – [url=https://vyvod-iz-zapoya-reutov4.ru/]срочный вывод из запоя[/url]

Vastaa

Exit mobile version