Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?
Antto Hautamäki
|
| Kuva: Alex Inkiläinen
Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?
Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.
Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?
Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.
Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa
Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.
Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
10 575 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”
-
mostbet com вход https://mostbet4147.ru/
-
mostbet poker o‘yini [url=www.mostbet4104.ru]mostbet poker o‘yini[/url]
-
Откройте для себя мир азартных игр на [url=https://888starz2.ru]888starz зеркало[/url].
позволяющая пользователям наслаждаться азартными играми в удобном формате. На сайте можно найти различные игры, включая слоты и настольные игры.888starz предлагает удобный интерфейс, что позволяет легко ориентироваться по сайту. Каждый пользователь может найти нужный раздел без труда.
Пользователи могут быстро зарегистрироваться и начать игру. Чтобы создать аккаунт, достаточно заполнить небольшую анкету и подтвердить свои данные.
888starz радует своих игроков щедрыми бонусами и многочисленными акциями. Это позволяет увеличить игровую сумму и сделать процесс более увлекательным.
-
Откройте для себя мир азартных игр на [url=https://888starz2.ru]888starz review russia[/url].
позволяющая пользователям наслаждаться азартными играми в удобном формате. Платформа включает в себя как слоты, так и настольные игры, чтобы удовлетворить запросы всех игроков.888starz предлагает удобный интерфейс, что делает игру более комфортной. Каждый пользователь может найти нужный раздел без труда.
Регистрация на платформе достаточно простая и быстрая. В качестве первого шага потребуется указать основные данные и пройти верификацию.
888starz радует своих игроков щедрыми бонусами и многочисленными акциями. Акции и бонусы создают дополнительные возможности для выигрыша, увеличивая интерес к играм.
-
купить старый диплом техникума купить старый диплом техникума .
Vastaa Peruuta vastaus