Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?

Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?

Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.

Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?

 Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.

Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa

Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.

Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

2 360 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”

  1. mostbet_peMr

    mostbet crypto ödənişlər mostbet crypto ödənişlər

  2. Martinrox

    Запой – опасная стадия алкоголизма, когда организм требует постоянного поступления алкоголя. Лечение на дому – это конфиденциально, удобно и позволяет начать детоксикацию в комфортных условиях. При запое каждая минута на счету, поэтому важно быстро обратиться за помощью. Врач поможет очистить организм от токсинов, восстановить баланс и нормализовать работу внутренних органов. Для успешного лечения запоя важен комплексный подход, включающий лекарства и работу с психологом. Первый шаг – очищение организма от алкоголя с помощью капельниц и других препаратов.
    Углубиться в тему – https://vyvod-iz-zapoya-volgograd0.ru/vyvod-iz-zapoya-kruglosutochno-volgograd

  3. Williamcrorm

    Запой – потеря контроля над алкоголем и резкое отравление организма. Лечение на дому – это быстро, конфиденциально и с индивидуальным подходом. Экстренный вывод из запоя – это быстрая детоксикация и восстановление обмена веществ. Мы выезжаем круглосуточно, чтобы оперативно оценить состояние и начать лечение. На дому мы используем лекарства и психологическую поддержку для достижения максимального эффекта. Мы сначала очистим организм от алкоголя с помощью специальных лекарств.
    Ознакомиться с деталями – [url=https://vyvod-iz-zapoya-volgograd00.ru/]волгоград вывод из запоя[/url]

  4. MichaelBit

    Лечение хронического алкоголизма начинается с купирования абстинентного синдрома, после чего проводятся мероприятия по нормализации работы печени, сердечно-сосудистой и нервной системы. Назначаются гепатопротекторы, ноотропы, витамины группы B. Также проводится противорецидивная терапия.
    Получить дополнительную информацию – http://narkologicheskaya-klinika-v-yaroslavle12.ru

  5. DonaldAnoto

    Все вызовы фиксируются под кодовым номером без указания ФИО, что обеспечивает полную конфиденциальность каждого пациента.
    Изучить вопрос глубже – https://narkologicheskaya-klinika-vladimir10.ru/anonimnaya-narkologicheskaya-klinika-vladimir/

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut