Site icon Riippumatto

Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?

Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?

Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.

Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?

 Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.

Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa

Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.

Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

33 439 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”

  1. Sidneycef

    Процесс кодирования проходит в комфортной и спокойной обстановке. Врач объясняет каждый этап, чтобы пациент чувствовал себя уверенно и спокойно. После процедуры пациент получает памятку с рекомендациями по уходу за здоровьем и режиму поведения в первые недели после лечения.
    Разобраться лучше – http://kodirovanie-ot-alkogolizma-v-volgograde17.ru

  2. RalphHaf

    Такой подход позволяет добиться устойчивого эффекта и минимизировать риск возврата к зависимому поведению.
    Подробнее можно узнать тут – http://narkologicheskaya-klinika-v-volgograde17.ru

  3. Anthonyselty

    Для повышения эффективности в капельницы добавляются витамины группы B, аскорбиновая кислота, кардиопротекторы и антиоксиданты. Такая комбинация позволяет не только ускорить выведение продуктов распада алкоголя, но и предотвратить развитие постабстинентных расстройств. Благодаря точной дозировке и мягкому темпу введения растворов снижается риск побочных реакций, а восстановление проходит плавно и безопасно.
    Выяснить больше – http://vyvod-iz-zapoya-v-voronezhe17.ru

  4. Brettnek

    Основу выездного лечения составляют капельницы, которые позволяют быстро ввести препараты в кровоток, минуя желудочно-кишечный тракт. Это обеспечивает моментальное действие и исключает раздражение слизистой. Капельницы подбираются индивидуально в зависимости от состояния пациента. Основные направления инфузионной терапии включают детоксикацию, восстановление водно-солевого баланса и поддержку работы нервной системы. Для усиления эффекта применяются витамины, антиоксиданты и препараты для защиты печени.
    Получить дополнительные сведения – [url=https://narkolog-na-dom-v-voronezhe17.ru/]врач нарколог на дом воронеж[/url]

  5. Raymondmor

    To be honest, I needed scabies treatment tablets and found Ivermectin Express. They sell generic Stromectol delivered fast. For treating parasites effectively, visit this link: buy stromectol generic. Best prices

Vastaa

Exit mobile version