Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?
Antto Hautamäki
|
| Kuva: Alex Inkiläinen
Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?
Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.
Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?
Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.
Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa
Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.
Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
33 141 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”
-
Когда человек в запое, близким кажется, что всё ещё можно решить «по-тихому»: выспаться, отпаять водой, дать обезболивающее или «успокоительное» и дождаться, пока станет легче. На практике это часто приводит к обратному результату. Алкогольная интоксикация нарушает водно-электролитный баланс, сгущает кровь, повышает нагрузку на сердце, провоцирует скачки давления, ухудшает работу печени и нервной системы. Неконтролируемый приём снотворных, анальгетиков, транквилизаторов, особенно вместе с алкоголем, способен вызвать угнетение дыхания, аритмии, судороги или делирий. Домашняя обстановка не даёт возможности следить за всеми показателями и вовремя отреагировать. «РаменМед Трезвость» предлагает клинически выверенный вывод из запоя в Раменском с учётом возраста, длительности употребления, хронических заболеваний, перенесённых ранее осложнений. Здесь не применяют сомнительные схемы «усыпить, чтобы не мешал», а ставят задачу: безопасно пройти острую фазу, снять интоксикацию, стабилизировать давление и пульс, защитить сердце и мозг, снизить риск психозов и, при желании пациента, сразу наметить маршрут реального лечения зависимости. Такой подход снимает с родственников опасную «роль врача» и возвращает ситуацию туда, где ей место — под контроль профессионалов.
Ознакомиться с деталями – http://vyvod-iz-zapoya-ramenskoe10.ru/ -
Важной частью работы является индивидуальный подход к каждому пациенту. На основании диагностики формируется персональная программа терапии, учитывающая физическое и психологическое состояние, а также социальные обстоятельства. Такой формат лечения повышает его результативность и помогает снизить риск рецидива.
Подробнее тут – [url=https://narkologicheskaya-klinika-v-omske0.ru/]наркологическая клиника наркологический центр омск[/url] -
Вызов нарколога на дом — это удобная и безопасная возможность получить медицинскую помощь без необходимости ехать в клинику. Такая услуга особенно востребована, когда состояние пациента не позволяет покинуть дом, а помощь требуется незамедлительно. В наркологической клинике «ВоронМед Профи» организована круглосуточная служба выезда специалистов, которая оперативно реагирует на обращения и обеспечивает профессиональную помощь при запое, алкогольной интоксикации и обострениях хронических состояний. Врач приезжает в течение часа, оценивает состояние пациента и подбирает оптимальную схему лечения, включающую капельницы, детоксикацию и рекомендации по восстановлению организма.
Подробнее можно узнать тут – [url=https://narkolog-na-dom-v-voronezhe17.ru/]нарколог на дом круглосуточно цены в воронеже[/url] -
Мы изготавливаем дипломы любой профессии по приятным тарифам. Купить диплом в городе Великие Луки — lada-xray.net/member.php?u=2434
-
Мы изготавливаем дипломы любых профессий по доступным тарифам. Купить диплом дерматолога — ic-info.ru/forum/user/213175


Vastaa Peruuta vastaus