Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?
Antto Hautamäki
|
| Kuva: Alex Inkiläinen
Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?
Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.
Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?
Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.
Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa
Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.
Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
33 166 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”
-
Мы можем предложить документы институтов, расположенных в любом регионе РФ.
Приобрести диплом о высшем образовании: sampikrp.getbb.ru/viewtopic.php?f=27&t=3263 -
Мы изготавливаем дипломы любой профессии по приятным ценам. Заказать диплом об образовании fast-geheim.yooco.de/forum/empty-13270143-t.html#13270143
-
Алгоритм организован так, чтобы каждое действие было логичным и предсказуемым. После обращения по телефону врач заранее получает краткую клиническую картину и подбирает набор препаратов с учётом состояния пациента. По прибытии в Долгопрудном нарколог не ставит капельницу «по шаблону», а начинает с осмотра: измеряет давление, пульс, сатурацию, температуру, оценивает тремор, уровень сознания, ориентировку, степень обезвоживания, частоту рвоты, дыхание, возможные боли в груди или животе, обращает внимание на поведение и эмоциональное состояние. Если по результатам осмотра подтверждается, что дом — безопасный формат, подбирается индивидуальная инфузионная схема: объём, скорость введения и препараты зависят от возраста, длительности запоя, сопутствующих болезней и уже использованных медикаментов. Врач остаётся на адресе до завершения основных процедур, контролирует реакцию, при необходимости корректирует план и чётко проговаривает, как пациент должен проводить ближайшие 24–72 часа. Если по ходу работы выявляются признаки угрозы (начальные симптомы делирия, тяжёлые аритмии, нестабильное давление, выраженная дезориентация), нарколог рекомендует стационар и помогает семье организовать перевод. Это честный и безопасный подход: не любой ценой «отработать выезд», а сделать так, чтобы помощь действительно снижала риски.
Выяснить больше – narkolog-na-dom-vyvod-iz-zapoya -
Работа клиники строится на принципах индивидуального подхода, доказательной медицины и строгого соблюдения конфиденциальности. Каждый пациент проходит обследование, в ходе которого оценивается состояние организма, выявляется стадия зависимости и сопутствующие нарушения. На основе полученных данных разрабатывается персональная программа лечения, включающая медицинские, психологические и социальные методы коррекции поведения.
Получить дополнительную информацию – [url=https://narkologicheskaya-klinika-v-voronezhe17.ru/]вывод наркологическая клиника в воронеже[/url] -
мелбет ru мелбет ru .


Vastaa Peruuta vastaus