Site icon Riippumatto

Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?

Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Alex Inkiläinen

Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?

Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.

Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?

 Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.

Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa

Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.

Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

33 369 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”

  1. Cazrohx

    Купить диплом ВУЗа по невысокой цене возможно, обращаясь к надежной специализированной компании. Чтобы проверить компанию до заказа пользуйтесь отзывами других покупателей в интернете. Так можно заказать диплом из любого института России karr83.world/read-blog/2461_kupit-diplom.html

  2. RonaldFus

    Лечение наркомании в Твери представляет собой сложный и многоэтапный процесс, направленный на полное восстановление здоровья и социальной адаптации пациентов, страдающих от зависимости. В наркологической клинике «Ренессанс» применяется комплексный подход, который учитывает как физиологические, так и психологические аспекты заболевания, что обеспечивает максимальную эффективность терапии.
    Выяснить больше – лечение наркомании анонимно в твери

  3. Sazrgpm

    Мы можем предложить дипломы любых профессий по доступным тарифам.– catia.al/author/stephanfeetham

  4. GeorgePucky

    Современная наркологическая клиника — это не просто медицинское учреждение, а пространство комплексной помощи, где врачи помогают человеку восстановиться физически, психологически и социально. В клинике «РязаньМед Альянс» создана система непрерывного наблюдения, включающая диагностику, выведение из запоя, детоксикацию, кодирование и постреабилитационную поддержку. Здесь работают квалифицированные наркологи, психиатры и терапевты, а помощь оказывается круглосуточно — как в стационаре, так и на дому. Главная цель специалистов — вернуть пациенту контроль над своим состоянием и избавить от зависимости без стресса и боли.
    Исследовать вопрос подробнее – http://narkologicheskaya-klinika-v-ryazani17.ru/narkologicheskij-staczionar-ryazan/

  5. RogerSholo

    Медики рекомендуют обратиться за профессиональной помощью при следующих состояниях:
    Получить больше информации – [url=https://vyvod-iz-zapoya-v-ryazani17.ru/]анонимный вывод из запоя[/url]

Vastaa

Exit mobile version