Venäjän hyökkäyksen alusta on kulunut jo lähes kaksi ja puoli vuotta. Jokaisen ukrainalaisen elämä on kääntynyt ylösalaisin. Myös partiotoiminnassa ollaan jouduttu kohtaamaan sodan kauhut. Kysyimme Ukrainan partiolaisten kansalliselta järjestöltä NOSM:ilta, miltä partiolaisen elämä näyttää taisteluiden varjostamassa Ukrainassa.
Anton Riihelä |
| Kuva: Niko Rautanen
Minulle partiotoiminta on aina tarkoittanut hauskaa ja rentoa aikaa ystävien kanssa – oli se sitten metsässä vaeltamista tai kaupungin sykkeen keskellä kolossa kokoustamista. Kun mietin aikaani partiolaisena, positiiviset muistot ja hetket kumpuavat mieleeni – ajat jolloin olen ylittänyt itseni, oppinut uutta tai auttanut toista. Ja sellaista sen kuuluisikin olla.
Tämä oli varmasti totta myös niille noin 50 tuhannelle ukrainalaiselle, joille partio oli ja on rakas harrastus, johon aivan kuten muuallakin maailmassa, kuului leirejä, retkiä, kokouksia sekä partioaatteen mukaista kasvatus- ja vapaaehtoistyötä. Ukrainan partiokentällä tapahtui paljon hyvää 2000-luvulla uusien lippukuntien, toimijoiden ja Partioliikkeen Maailmanjärjestön (WOSM) jäsenyyden myötä. Kehitys oli lupaava ja toiminta hyvin organisoitua.
Kaksi vuotta sitten kaikki kuitenkin muuttui — varhaisena helmikuun aamuna vuonna 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ja Euroopassa alkoi sota. Alun hämmennyksen ja kauhun laannuttua sähkökatkojen, ilmahälytysten ja silmättömän tuhon värittämä elämä – ja myös partiotoiminta – Ukrainassa jatkuu. Se vain jatkuu erilaisena.
Aina valmiina – myös rintamalla
Sota on kammottavaa. Se on kuolemaa ja elinikäistä vahinkoa jättävää toimintaa, joka tuhoaa perheitä, kyliä ja kaupunkeja. Mutta samalla kun näemme ihmislajin pahimmillaan, on sodan keskellä myös osoituksia ihmiskunnasta parhaimmillaan.
Heti Venäjän aloitettua hyökkäyksensä Ukrainan partioliike aloitti yhdessä Partioliikkeen Maailmanjärjestö WOSM:n kanssa hätäkeräyksen Ukrainan ja etenkin ukrainalaisen partiotoiminnan tukemiseen. Partiojärjestöjen (ml. Suomen Partiolaisten) sekä muiden organisaatioiden ja yksityishenkilöiden tuen ansiosta se onnistui keräämään lähes 700 000 euroa niin partiotoiminnan kuin myös muiden kansalaisjärjestöjen toiminnan turvaamiseen. Näillä rahoilla Ukrainan kansallinen partiolaisorganiaatio pystyi jo sodan alkumetreillä tukemaan 27,637 sodasta kärsinyttä ukrainalaista, joista valtaosa oli lapsia ja vanhuksia tai eturintama-alueella asuvia siviilejä.
Humanitaarinen tuki ja sen tarve ei kuitenkaan loppunut sodan ensikuukauksiin. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) pakolaisjärjestön mukaan noin 15 miljoonaa ukrainalaista on akuutin tuen tarpeessa. Maasta on lähtenyt 6,5 miljoonaa pakolaista ja maan sisällä 3,5 miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa taakseen. Kiovan kauppakorkeakoulun mukaan Ukrainalaista infrastruktuuria on tuhottu noin 60 miljardin euron edestä. Sodan aikana vauroituneeksi, tuhoutuneeksi tai takavarikoiduksi on joutunut esimerkiksi 4431 asuinrakennusta, 3790 koulua sekä 138 terveysasemaa ja sairaalaa.
Merkittävimmäksi pidemmän aikavälin projektiksi muodostui UNICEF:in, Partioliikkeen Maailmanjärjestö WOSMin ja NOSU:n yhteinen UAct-projekti, jossa järjestöt yhdistivät voimansa tukeakseen Ukrainan sodasta kärsiviä lapsia ja perheitä Ukrainassa ja yhdeksässä Ukrainan naapurimaassa. UActin tavoite oli auttaa perheitä selviämään uudesta todellisuudestaan helpottamalla paikallisyhteisöihin integroitumista ja luomalla uudelleen turvaallisuudentunnetta. Nuorten osaamista ja panostusta painottanut projekti onnistui vuosien 2022 ja 2023 välillä tukemaan yli miljoonaa kotinsa taakseen jättänyttä ukrainalaista. Pakolaisille tarjottiin UActin kautta esimerkiksi rahallista tukea, yöpymispaikkoja sekä tietoa ja tukea pakolaiskeskuksissa.
Myös maan rajojen sisällä hätä on ollut koko sodan ajan jatkuvaa ja Ukrainassa ollaankin nähty kerta toisensa jälkeen kuinka partiolaiset ovat kyenneet tuomaan apua sitä tarvitseville katastrofin keskellä. Esimerkiksi Dniprossa partiojohtajana toimiva Mykhailo Kukhtin auttoi koordinoimaan yhdessä Kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kanssa Ukrainan partiolaisille lahjoitetun humanitaarisen tuen, kuten lääkkeiden, sänkyjen, pyörätuolien ja kainalosauvojen, saapumista Odessaan ja Dniproon, jossa nämä resurssit menivät käyttöön amputoitujen siviilien auttamiseen. Kukhtinin tarina ei ole ainoa laatuaan, vaan maa on täynnä samanlaisia nuoria, jotka ovat tilanteen vaatiessa ylittäneet itsensä.
Partiokokouksia pidetään jopa pommisuojissa
Hyökkäyksen keskellääkään se aivan “peruspartiotoiminta” ei ole loppunut, vaan lippukunnat ovat tehneet kaikkensa taatakseen kokouksien jatkumisen myös poikkeusoloissa – välillä etänä, välillä pommisuojassa. Tavoitteena on usein ollut viedä lasten ajatukset edes hetkeksi pois sodan kauheuksista. Mukaan on pyydetty esimerkiksi muusikoita ja aktiviteetit ovat olleet lohduttavan samanlaisia kuin ennenkin: askartelua, solmuja, yhdessä leikkimistä. Noin puolissa kokouksista tekeminen on kuitenkin sodan määrittämää, kuten ensiapua, mielenterveystyötä ja psykologista apua sekä muiden alueella asuvien siviilien auttamista.
Leirejä ja retkiäkin on jatkettu. Usein niitä joudutaan kuitenkin toteuttamaan poikkeusoloissa ja monesti Ukrainan rajojen ulkopuolella esimerkiksi naapurivaltio Puolassa. Yhden ukrainalaisen partiojärjestö PLAStin ja puolalaisen Partiojärjestö Związek Harcerstwa Polskiegon talvileirin jälkeen eräs leiriläinen totesi: “Vihdoin sain osallistua leirille rauhassa ilman räjähdyksiä.”
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Ulkomaat
Vastaa