Site icon Riippumatto

Kolumni: Miksi olla aikuisena partiossa?

Aikuiselle partiossa parasta on toisten partiolaisten seura ja yhteisö, kirjoittaa Riippumaton kolumnisti Viljami ”Viltsu” Lampilinna.

Viljami ”Viltsu” Lampilinna

|

| Kuva: Ari Arola

Kun viime aikoina joku on kysellyt, että vieläkö olen partiossa mukana niin olen vastannut pelanneeni
partion loppuun. Peli alkoi tyypilliseen tapaan 7-vuotiaana sudenpentuna kasvattajaseura Turun
Mikaelin Sinisten riveissä, kulki paikallis- ja piirisarjan johtopestien läpi kansallisen liigan
hallitustehtäviin asti. Sen jälkeen pääsin vielä jäähdyttelemään uraa Value Based Leadership ja
Kolmiapila-Gilwell koulutuksia sekä Satahankaa johtamalla. Kansainvälisillä areenoillakin tuli käytyä
molemmissa lajin kattojärjestöissä toimien, lopulta niinkin kauas kuin Japaniin, Filippiineille ja
Brasiliaan asti partioliikkeen soihtua kuljettaen.


Siksipä olen jatkanut tuota loppuun pelaamisen lausahdusta toteamalla, että partio ei enää anna
minulle mitään. Kyllä, lopulta olin partiossa itsekkäistä syistä, kun ajankäytön vaakakupin toiselle
puolelle asettui perhe, työura ja omasta itsestä huolehtiminen. Onhan niitä ehdotuksia tullut
ajankäyttöni kohdentamisesta, milloin mihinkin keskusmeijerin (Suomen Partiolaiset)
projektiluontoiseen tehtävään, mutta ne on ollut helppo naureskella pois, kun yksikään ei ole
suomirock-lyriikoita lainatakseni ”tuntunut munaskuissa” (Eppu Normaalia, jonnet).


Miksi ihmeessä antaisin arvokkainta asiaani partiolle? Sitä ainoaa, jonka määrä tässä maailmassa on
jokaisella meistä rajallinen. Nimittäin kaikkea muuta paitsi aikaa saa ihmiselämässä lähes loputtoman
määrän, ainakin yhdelle ihmiselle riittävästi, kun vain luovuttaa aikaansa sitä vastaan. Jokin partiossa
aiemmin ollut, joka täytti sisäisen tarpeeni, on tällä hetkellä poissa. Tai on jokin pieni hiillos jäänyt
kytemään, kun hakeuduin viisastelemaan uuteen riippumattomaan partiomediaan.


Keskeinen sana kuvaamaan omaa partiopolkuani, valintojani rekrytoijana ja seuraavaksi antamanani
ohjenuorana on edellisen kappaleen viimeisestä virkkeestä korjaamani ”hakeuduin”. Kirjoitin siihen
ensin ”päädyin”, mutta en minä mitenkään ”päätynyt” kolumnistiksi. Näin rekrytointi-ilmoituksen
somessa ja koin ensimmäistä kertaa vuosiin halua antaa ajastani partiolle. Ihan itse tein päätöksen,
enkä ”päätynyt” tänne kuin jokin ulkoinen voima olisi minut tyrkännyt näkemään vaivaa, asettumaan
ehdolle, vakuuttamaan hakemuksessa ja pestikeskustelussa, että oikeasti haluan tehdä tätä. Tässä on
se ydin mitä sinunkin, rakas lukija, tulisi pohtia: Miksi haet johonkin pestiin? Value Based Leadership
koulutuksessa toistetaan väsymiseen asti kysymystä ”Miksi se on sinulle tärkeää?”. Niin, miksi?


Aikoinaan partiopesteihin rekrytoitaessa laitoin melkein suoralta kädeltä roskakoriin hakemukset,
joissa luki jotain sen suuntaista, että tämä tehtävä olisi seuraava askel partiourallani. Syyttäkää
kusipääksi, jos haluatte, mutta minä en aikonut pestata henkilöitä, joilla siinsi silmissä jokin kaukainen
haave jostain ”pinssistä” (kuten vaimoni partion ansiomerkkejä kuvaa) tai edessä ja takana siintävästä
jatkumosta, jossa jokin ennalta määrätty polku veisi luonnollisesti ja vääjäämättä seuraavalle tasolle.
Halusin ihmisiä, joilla on sisäsyntyinen motivaatio, ei pelkkä hehkuva hiillos vaan liekki sisällään tätä
asiaa kohtaan! Tämä tarkoitti ennakkoluulottomasti ja ajan henkeen sopivasti (2010-luvun
jälkimmäisellä puoliskolla Ei-Vielä-Partiolaisten rekrytointi partion pesteihin oli muotia) myös
perinteisen muotin ulkopuolelle katsomista. Varsinkin aikuisena partion aloittaneet tai partion liepeillä
pyörivät henkilöt tuntuivat varsin hyviltä ja tervehenkisiltä rekrytoitavilta, sillä heillä oli asiaan kuin
asiaan sopivan analyyttinen ote. Meillä seitsenvuotiaasta lähtien aivopestyillä ei useinkaan ole taitoa
hengittää syvään ja katsoa isoa kuvaa aatteen palon roihutessa syvällä sisimmässä.


Samalla ja hieman ristiriitaisesti edellä sanomaani nähden aloin etsimään pesteihin henkilöitä, joilla oli
oma lehmä ojassa. Sellaisia, jotka tiesivät mitä pestissä haluavat oppia. Heitä erotti seuraavan
partiopolun askeleen ottajista kasvun mentaliteetti. He halusivat oppia jotain uutta, osoittaa taitonsa oikeaa elämää varten tai kehittää itseään ihmisenä, jos tänä päivänä joku enää kaukaisia
partioihanteita jaksaa muistella, kun kaikilla on omat arvonsa sormiensa kanssa navoissaan. Tällaisille
ihmisille pitää myös pystyä rekrytoijana tarjoamaan jotain. Kun Finnjamboree Roihun johtajakaksikkoa
ryhdyttiin rekrytoimaan, soittelin entisille leirinjohtajille ja kysyin mitä kokemuksesta jäi käteen, jolla
voisi innostaa hyviä hakijoita matkaan. Eräs heistä totesi ”kihdin minä sieltä sain” ja päätin, että
meidän pitää varmistaa, että järjestön merkittävimmästä ja vaikuttavimmasta projektitehtävästä on
pakko saada muutakin kuin fyysisiä oireita ja joku kiva pinssi. Joten rekrytoijankin kannattaa pohtia,
miksi joku haluaisi vapaaehtoisesti tähän aikaansa käyttää. Muutoin saadaan niitä, jotka vain
”päätyvät” pestiin ja tuntuvat päätyvän kovin usein moneen muuhunkin pestiin ja lopulta ohareihin
(nyk. ghostaus), kun kaikkia pestejä, tai edes sitä yhtä, ei olekaan aikaa tai halua hoitaa.


Tässä rekrytointitavassa on toki riskinsä. Osaavia ja kykeneviä rekrytoitaessa pitää muistaa, että heillä
on kysyntää myös muualla. Ja muualla heille saatetaan jopa maksaa euromääräistä korvausta
antamastaan ajasta. Tai sitten jos heillä on aikaa käytössä vaikkapa elämäntilanteensa takia, niin ne
saattavat muuttua ja taas aika menee muualle kuin partioon. Edellyttää todellista taitoa saada
vapaaehtoiset, joilla olisi niin kutsutusti parempaakin tekemistä, pysymään partiossa. Tällöin tulee
hakijapulan kanssa kamppailevalle rekrytoijalle ja yksittäiselle partiojohtajalle kuten sinä yksi tärkeä
tekijä, joka on ehkäpä paras syy olla aikuisena partiossa. Nimittäin ne ihmiset.


Missään muualla ei tapaa niin avarakatseista, valpasta, toimeen tarttuvaa, avuliasta, lämminhenkistä,
samanmielistä, erilaisuudessaan ihastuttavaa ja aitoa ihmistä keskittyneenä yhteen kuin partiossa.
Partiolaisista oli aikanaan n. kolmannes aikuisia ja en usko luvun muuttuneen. Ongelmana on, että he
tekevät partion kasvatustehtävän kannalta vääriä asioita. Kuitenkin, kun oikea henkilö kysyy, että
lähtisitkö MINUN kanssani tekemään jotain partiokasvatusta edistävää, mutta ojankaivuuseen
hauskuustasoltaan verrattavaa puuhaa, niin tulijoita löytyy. Se johtuu siitä, että molemmat kysyjä ja
kysyttävä tietävät luvassa olevan niitä hetkiä, joiden vuoksi kannattaa olla aikuisena partiossa.
Sellaisia, joissa kaivetaan sitä ojaa kaatosateessa ja silti naurattaa niin paljon, että meinaa tulla pissat
housuun.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

7 558 vastausta artikkeliin “Kolumni: Miksi olla aikuisena partiossa?”

  1. XRumer23par

    Навигация в пространстве проверенных площадок требует владения актуальных технологий доступа. Опытные клиенты задействуют Меллстрой РІС…РѕРґ для обретения актуальной фактов о работающих путях.
    Схема создания аккаунта в проверенных операторах подразумевает тщательную верификацию. Передовые компании эксплуатируют KYC-системы и AML-критерии. Бумажная работа составляет от 24 до 72 периодов.
    Цифровые методы для минования запретов развиваются синхронно с интенсификацией нормативных мер. VPN-службы уровня premium дают защиту AES-256 и методы OpenVPN. Стабильность связи критически существенна для высокоролловых заходов.
    Резервные домены работают через территориально распределенные цифровые инфраструктуры. CDN-системы осуществляют минимальную латентность для американских клиентов. Техническое переключение включается при выявлении препятствия базового сайта.
    Платежные транзакции в сертифицированных территориях отвечают четким критериям PCI DSS. Блокчейн платежи набирают распространение по причине приватности и динамике обработки.
    Планшетные программы лучших провайдеров объединяют отпечатковую подтверждение и push-извещения для важных моментов. Изменяемый дизайн самостоятельно подстраивается под настройки матрицы.

  2. XRumer23Kew

    Поиск легального игорного ресурса подразумевает тщательного исследования лицензионных документов. Передовые системы Лаки Бир гарантируют участникам полную данные о собственных санкциях.
    Система открытия аккаунта охватывает множество необходимых этапов аутентификации. Представители просят бумаги, подтверждающие идентичность и зрелость. Традиционный KYC-порядок составляет от 24 до 72 часов.
    Распоряжение капиталом стартует с задания пределов на депозиты. Искусные пользователи настаивают задействовать правило 5% от полного гемблинг средств на индивидуальную партию.
    Программные барьеры поставщиков принуждают внедрять запасные адреса. Клоны сохраняют максимальную работоспособность основного сайта, охватывая летопись транзакций и развлекательный прогресс.
    Инновационные расчетные способы дают скоростные пополнения через блокчейн портмоне. Bitcoin, Ethereum и стейблкоины дают тайность и мизерные отчисления. Срок проведения получений насчитывает 10-30 промежутков.
    Алгоритмы приверженности включают иерархические ранги с накапливающимся возвратом. VIP-координаторы предоставляют уникальные награды, расширенные рамки и преимущественную техподдержку.

  3. Davidkib

    Современные участники пересекаются с массой технологических нюансов при работе с проверенными площадками. Профессиональные порталы типа тип топ казино поставляют релевантную контент о операциях азартных провайдеров.
    Процесс проверки счета охватывает набор принудительных фаз. Первичная верификация подразумевает размещения свидетельств валидирующих гражданство. Типовой список содержит документ, автолицензию или загранпаспорт.
    Системная элемент записления предполагает внедрение безопасного соединения и многофакторной защиты. Продвинутые клиенты советуют задействовать все представленных функций секьюрити.
    Альтернативные адреса представляют точные дубликаты основного платформы с поддержанием комплексного набора функций. Главное достоинство кроется в соответствии расчетных лимитов и норм отыгрыша.
    Система обнаружения актуальных зеркал основывается на мониторинге тематических телеграм-каналов и связанных сайтов. Продвинутые пользователи эксплуатируют анонимайзеры для обеспечения надежного связи без оглядки от географических блокировок.

  4. DavidRepsy

    Навигация в пространстве проверенных порталов требует знания современных решений доступа. Профессиональные участники используют Bollywood зеркало для получения свежей данных о оперативных доменах.
    Механизм регистрации аккаунта в официальных компаниях содержит детальную аутентификацию. Передовые операторы эксплуатируют KYC-протоколы и AML-требования. Документальная процедура отнимает от 24 до 72 периодов.
    Цифровые методы для обхода барьеров улучшаются одновременно с повышением регуляторных шагов. VPN-инструменты типа premium предоставляют защиту AES-256 и протоколы OpenVPN. Надежность канала fundamentally существенна для элитных сессий.
    Дублирующие ресурсы действуют через регионально расположенные технические инфраструктуры. CDN-сети обеспечивают быструю пинг для европейских геймеров. Программное переключение включается при идентификации препятствия основного домена.
    Денежные движения в лицензированных территориях подпадают под жестким стандартам PCI DSS. Блокчейн переводы завоевывают популярность из-за приватности и темпу выполнения.
    Переносные клиенты премиальных компаний совмещают физиологическую проверку и push-оповещения для существенных событий. Модифицируемый облик программно адаптируется под характеристики дисплея.

  5. DavidRepsy

    Передовые участники оказываются с барьером доступа к официальным сайтам. Компании ограничивают главные адреса, но профессиональные Килограмм казино участники учитывают о наличии зеркальных сайтов.
    Альтернативный адрес представляет идентичную копию первичного сайта. Протоколы шифрования остаются неизменными. Банковские переводы проходят через сходные сервисы.
    Методика оформления профиля через альтернативный портал включает классической верификации. Администраторы запрашивают документы для соблюдения KYC-правил. Индивидуальные данные реализуют усиленную проверку.
    Пополнительные границы на параллельных ресурсах совпадают стандартным параметрам. Минимальные беты сохраняются фиксированными. Возрастающие выигрышные пулы объединяются между различными адресами.
    Премиальные схемы оперируют комплексно на дополнительных ресурсах. Отыгрышный коэффициент удерживает базовые показатели. Тайминг отыгрыша поддерживается.
    Команда обслуживания решает заявки с альтернативных доменов сходным образом. Онлайн общение предоставляет постоянный расписание обслуживания.

Vastaa

Exit mobile version