Aikuiselle partiossa parasta on toisten partiolaisten seura ja yhteisö, kirjoittaa Riippumaton kolumnisti Viljami ”Viltsu” Lampilinna.
Viljami ”Viltsu” Lampilinna
|
| Kuva: Ari Arola
Kun viime aikoina joku on kysellyt, että vieläkö olen partiossa mukana niin olen vastannut pelanneeni
partion loppuun. Peli alkoi tyypilliseen tapaan 7-vuotiaana sudenpentuna kasvattajaseura Turun
Mikaelin Sinisten riveissä, kulki paikallis- ja piirisarjan johtopestien läpi kansallisen liigan
hallitustehtäviin asti. Sen jälkeen pääsin vielä jäähdyttelemään uraa Value Based Leadership ja
Kolmiapila-Gilwell koulutuksia sekä Satahankaa johtamalla. Kansainvälisillä areenoillakin tuli käytyä
molemmissa lajin kattojärjestöissä toimien, lopulta niinkin kauas kuin Japaniin, Filippiineille ja
Brasiliaan asti partioliikkeen soihtua kuljettaen.
Siksipä olen jatkanut tuota loppuun pelaamisen lausahdusta toteamalla, että partio ei enää anna
minulle mitään. Kyllä, lopulta olin partiossa itsekkäistä syistä, kun ajankäytön vaakakupin toiselle
puolelle asettui perhe, työura ja omasta itsestä huolehtiminen. Onhan niitä ehdotuksia tullut
ajankäyttöni kohdentamisesta, milloin mihinkin keskusmeijerin (Suomen Partiolaiset)
projektiluontoiseen tehtävään, mutta ne on ollut helppo naureskella pois, kun yksikään ei ole
suomirock-lyriikoita lainatakseni ”tuntunut munaskuissa” (Eppu Normaalia, jonnet).
Miksi ihmeessä antaisin arvokkainta asiaani partiolle? Sitä ainoaa, jonka määrä tässä maailmassa on
jokaisella meistä rajallinen. Nimittäin kaikkea muuta paitsi aikaa saa ihmiselämässä lähes loputtoman
määrän, ainakin yhdelle ihmiselle riittävästi, kun vain luovuttaa aikaansa sitä vastaan. Jokin partiossa
aiemmin ollut, joka täytti sisäisen tarpeeni, on tällä hetkellä poissa. Tai on jokin pieni hiillos jäänyt
kytemään, kun hakeuduin viisastelemaan uuteen riippumattomaan partiomediaan.
Keskeinen sana kuvaamaan omaa partiopolkuani, valintojani rekrytoijana ja seuraavaksi antamanani
ohjenuorana on edellisen kappaleen viimeisestä virkkeestä korjaamani ”hakeuduin”. Kirjoitin siihen
ensin ”päädyin”, mutta en minä mitenkään ”päätynyt” kolumnistiksi. Näin rekrytointi-ilmoituksen
somessa ja koin ensimmäistä kertaa vuosiin halua antaa ajastani partiolle. Ihan itse tein päätöksen,
enkä ”päätynyt” tänne kuin jokin ulkoinen voima olisi minut tyrkännyt näkemään vaivaa, asettumaan
ehdolle, vakuuttamaan hakemuksessa ja pestikeskustelussa, että oikeasti haluan tehdä tätä. Tässä on
se ydin mitä sinunkin, rakas lukija, tulisi pohtia: Miksi haet johonkin pestiin? Value Based Leadership
koulutuksessa toistetaan väsymiseen asti kysymystä ”Miksi se on sinulle tärkeää?”. Niin, miksi?
Aikoinaan partiopesteihin rekrytoitaessa laitoin melkein suoralta kädeltä roskakoriin hakemukset,
joissa luki jotain sen suuntaista, että tämä tehtävä olisi seuraava askel partiourallani. Syyttäkää
kusipääksi, jos haluatte, mutta minä en aikonut pestata henkilöitä, joilla siinsi silmissä jokin kaukainen
haave jostain ”pinssistä” (kuten vaimoni partion ansiomerkkejä kuvaa) tai edessä ja takana siintävästä
jatkumosta, jossa jokin ennalta määrätty polku veisi luonnollisesti ja vääjäämättä seuraavalle tasolle.
Halusin ihmisiä, joilla on sisäsyntyinen motivaatio, ei pelkkä hehkuva hiillos vaan liekki sisällään tätä
asiaa kohtaan! Tämä tarkoitti ennakkoluulottomasti ja ajan henkeen sopivasti (2010-luvun
jälkimmäisellä puoliskolla Ei-Vielä-Partiolaisten rekrytointi partion pesteihin oli muotia) myös
perinteisen muotin ulkopuolelle katsomista. Varsinkin aikuisena partion aloittaneet tai partion liepeillä
pyörivät henkilöt tuntuivat varsin hyviltä ja tervehenkisiltä rekrytoitavilta, sillä heillä oli asiaan kuin
asiaan sopivan analyyttinen ote. Meillä seitsenvuotiaasta lähtien aivopestyillä ei useinkaan ole taitoa
hengittää syvään ja katsoa isoa kuvaa aatteen palon roihutessa syvällä sisimmässä.
Samalla ja hieman ristiriitaisesti edellä sanomaani nähden aloin etsimään pesteihin henkilöitä, joilla oli
oma lehmä ojassa. Sellaisia, jotka tiesivät mitä pestissä haluavat oppia. Heitä erotti seuraavan
partiopolun askeleen ottajista kasvun mentaliteetti. He halusivat oppia jotain uutta, osoittaa taitonsa oikeaa elämää varten tai kehittää itseään ihmisenä, jos tänä päivänä joku enää kaukaisia
partioihanteita jaksaa muistella, kun kaikilla on omat arvonsa sormiensa kanssa navoissaan. Tällaisille
ihmisille pitää myös pystyä rekrytoijana tarjoamaan jotain. Kun Finnjamboree Roihun johtajakaksikkoa
ryhdyttiin rekrytoimaan, soittelin entisille leirinjohtajille ja kysyin mitä kokemuksesta jäi käteen, jolla
voisi innostaa hyviä hakijoita matkaan. Eräs heistä totesi ”kihdin minä sieltä sain” ja päätin, että
meidän pitää varmistaa, että järjestön merkittävimmästä ja vaikuttavimmasta projektitehtävästä on
pakko saada muutakin kuin fyysisiä oireita ja joku kiva pinssi. Joten rekrytoijankin kannattaa pohtia,
miksi joku haluaisi vapaaehtoisesti tähän aikaansa käyttää. Muutoin saadaan niitä, jotka vain
”päätyvät” pestiin ja tuntuvat päätyvän kovin usein moneen muuhunkin pestiin ja lopulta ohareihin
(nyk. ghostaus), kun kaikkia pestejä, tai edes sitä yhtä, ei olekaan aikaa tai halua hoitaa.
Tässä rekrytointitavassa on toki riskinsä. Osaavia ja kykeneviä rekrytoitaessa pitää muistaa, että heillä
on kysyntää myös muualla. Ja muualla heille saatetaan jopa maksaa euromääräistä korvausta
antamastaan ajasta. Tai sitten jos heillä on aikaa käytössä vaikkapa elämäntilanteensa takia, niin ne
saattavat muuttua ja taas aika menee muualle kuin partioon. Edellyttää todellista taitoa saada
vapaaehtoiset, joilla olisi niin kutsutusti parempaakin tekemistä, pysymään partiossa. Tällöin tulee
hakijapulan kanssa kamppailevalle rekrytoijalle ja yksittäiselle partiojohtajalle kuten sinä yksi tärkeä
tekijä, joka on ehkäpä paras syy olla aikuisena partiossa. Nimittäin ne ihmiset.
Missään muualla ei tapaa niin avarakatseista, valpasta, toimeen tarttuvaa, avuliasta, lämminhenkistä,
samanmielistä, erilaisuudessaan ihastuttavaa ja aitoa ihmistä keskittyneenä yhteen kuin partiossa.
Partiolaisista oli aikanaan n. kolmannes aikuisia ja en usko luvun muuttuneen. Ongelmana on, että he
tekevät partion kasvatustehtävän kannalta vääriä asioita. Kuitenkin, kun oikea henkilö kysyy, että
lähtisitkö MINUN kanssani tekemään jotain partiokasvatusta edistävää, mutta ojankaivuuseen
hauskuustasoltaan verrattavaa puuhaa, niin tulijoita löytyy. Se johtuu siitä, että molemmat kysyjä ja
kysyttävä tietävät luvassa olevan niitä hetkiä, joiden vuoksi kannattaa olla aikuisena partiossa.
Sellaisia, joissa kaivetaan sitä ojaa kaatosateessa ja silti naurattaa niin paljon, että meinaa tulla pissat
housuun.
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
7 526 vastausta artikkeliin “Kolumni: Miksi olla aikuisena partiossa?”
-
Официальные платформы азартных возможностей предоставляют участникам право к высококлассному азартному досугу через профильные сайты, включая казино Голд , которые выполняют transnational критерии security.
Алгоритм регистрации предполагает ввода идентификационных сведений через безопасные SSL-connection. Администрация просят письменное verification совершеннолетия и места регистрации для поддержания legal норм.
Двухэтапная верификация выступает required частью современных систем security. Участники располагают SMS-пароли, push-алерты или внедряют targeted программы по типу Google Authenticator.
Mirror адреса решают сложности локальных ограничений и DDoS-штурмов. Техническим образом mirrors образуют копийные реплики центрального ресурса с сохранением функциональности и личных данных.
Skilled пользователи советуют keeping обновлённые реестры функционирующих копий в favourites браузера. Операторы передают сведения о fresh доменах через почтовые сервисы, Telegram-сообщества и mobile apps.
Payment транзакции через legal ресурсы покрыты encryption протоколами класса банковского области. Вывод денег реализуется solely на подтверждённые wallets хозяина личного кабинета. -
Новейшие операторы азартных игр дают беттерам возможность к элитному развлечениям через защищенные Меллстрой регистрация ресурсы. Легальная функционирование нуждается исполнения конкретных регуляторных требований.
Процедура открытия пользовательского профиля включает верификацию конфиденциальных реквизитов. Администраторы эксплуатируют углубленные протоколы KYC и AML для предотвращения поддельных платежей.
Цифровые системы актуальных казино строятся на надежных хостингах с HTTPS сертификатами. IP-фильтрация принуждает провайдеров разрабатывать параллельные домены.
Резервные ресурсы представляют эквивалентные дубликаты главного платформы с сохранением всех сервисов и информации. Беттеры обеспечивают себе устойчивый доступ к депозиту, развлекательной отчетности и личным конфигурациям.
Денежные транзакции проходят через встроенные денежные шлюзы. Границы на вклады и получения регулируются в унисон с лицензионными положениями и организационными нормами минимизации опасностей.
Профессиональные гемблеры настаивают анализировать статус авторизации через надзорные реестры игорных комиссий. Репутационные характеристики задействуют позиции на специализированных порталах и отзывы истинных клиентов. -
Выбор надежного игрового заведения в текущих границах заставляет повышенного внимания к лицензионному уровню. Опытные игроки осознают, что типпи казино отображает современную данные о активных операторах.
Процесс оформления профиля в легальных площадках объединяет требуемую проверку персональных данных. KYC-стандарты защищают как сервис, так и пользователя от фрода. Кратковременные рамки на перечисление средств до окончания подтверждения – привычная система.
Виртуальные запреты на вход к игровым ресурсам обходятся через резервные домены. Действующие дубликаты сохраняют тотальную возможности главного сервиса. Банковские операции, интерактивный прогресс и бонусные системы сохраняются неизменными.
Финансовая стабильность характеризуется степенью эксплуатируемых финансовых методов. SSL-криптография, PCI DSS лицензирование и дополнительная идентификация создают защищенный щит защиты.
Азартная библиотека легальных сервисов включает барабаны от лидирующих провайдеров. RTP-значения, вариативность и математические системы претерпевают объективную валидацию в одобренных институтах.
Планы стимулирования в серьезных операторах формируются на понятных условиях активности. Условия ставок x35-40 расценивается справедливым для барабан-бонусов, в то время как настольные развлечения идут в зачет с минимальным множителем. -
Актуальные участники пересекаются с набором цифровых деталей при процессах с официальными ресурсами. Тематические сайты типа казино 1хбет обеспечивают актуальную сведения о деятельности развлекательных компаний.
Алгоритм аутентификации учетной записи включает множество принудительных уровней. Исходная подтверждение требует передачи удостоверений доказывающих гражданство. Типовой список предполагает свидетельство, водительские права или международный паспорт.
Системная компонента открытия счета предполагает эксплуатацию SSL-шифрования и двойной авторизации. Продвинутые участники рекомендуют включать максимум доступных возможностей защиты.
Альтернативные адреса составляют полные клоны основного портала с хранением комплексного возможностей. Важнейшее преимущество состоит в схожести банковских ограничений и критериев условий прокрутки.
Алгоритм обнаружения рабочих дублирующих порталов опирается на наблюдении профильных новостных лент и связанных сайтов. Опытные пользователи внедряют туннельные протоколы для обеспечения стабильного подключения независимо от местных барьеров. -
Рабочие альтернативные домены проверенных казино на казино РЎСѓРєР° создают беспрерывный вход к гемблинг порталам. Принцип зеркалирования образует аналогичные реплики корневого портала с удержанием всех возможностей.
Схема регистрации через зеркало в точности копирует главную анкету. Свежие клиенты указывают валидный email, формируют безопасный ключ и выбирают рабочую денежную единицу.
Верификация счета предполагает предоставления документов согласно KYC-стандартам. Снимок паспорта, валидация адреса и карточные сведения подвергаются программную анализ в течение 24-72 часов.
Вход верифицированных клиентов производится через базовую окно с двухфакторной аутентификацией. Краткосрочные токены доставляются на телефонный устройство или e-mail адрес.
Функционал денежного раздела через mirror-сайты предлагает популярные расчетные сервисы. Visa, Mastercard, электронные портмоне Skrill, Neteller, блокчейн-токены Bitcoin, Ethereum реализуются с уменьшенными процентами 0-3%.
Развлекательная база повторяется на сто процентов включая машины, столовые геймплей, live-ведущих и накопительные призы. RTP-значения, волатильность и условия отыгрыша фиксируются идентичными.
Поощрительная политика работает подобно главному домену. Welcome-наборы, бесплатные вращения, возврат средств и VIP-программы включаются программно при соблюдении определенных условий.


Vastaa Peruuta vastaus